EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Arkisto: Maaliskuu 2008

Office 2008 - viimeinkin universaali

Torstaina 27. maaliskuuta 2008

Tammikuun MacWorldin aikana julkaistu Microsoft Office for Mac 2008 on viimeinen universaaliksi ehtinyt laajemmassa käytössä oleva ohjelmisto, joten ohjelmistopuolenkin osalta Applen Intelöintiprosessi on vihdoinkin päätöksessään.

Office 2007 toi aiempiin Officeihin verrattuna massiivisen käyttöliittymäuudistuksen Ribbonin muodossa. Ribbonhan on kokoelma yleisesti käytettyjä toimintoja jaoteltuna käyttötarkoituksen mukaan välilehdille. Tähän uudistukseen motivaationa olivat raportit siitä, että yli 90% Officeen tulleista ominaisuustoiveista olivat paketista jo löytyviä toiminnallisuuksia, joita käyttäjät eivät yksinkertaisesti löytäneet käyttöliittymästä.

» Lue koko kirjoitus…

Gollan Music -sarja toimii

Maanantaina 10. maaliskuuta 2008
kuva

Kotimaisen Gollan tuotevalikoimaan kuuluvat musiikkisarjan suojat kelpaavat kokonsa puolesta muun muassa iPodien ja iPod touchienkin suojiksi.

Kuosivaihtoehtoja on tarjolla kymmenen kappaletta, joista testiin saatiin Merry, Dream, Cube sekä Alley (kuvassa oikealla samassa järjestyksessä). Näistä Alley ja Dream on valmistettu 100% puuvillasta, kun taas Cube ja Merry koostuvat 80% polyesteristä ja 20% nailonista.

Suojien mukana toimitetaan sekä kaulanauha että metallinen klipsi vyönsolkikiinnitystä varten. Itse vyöllekin suojan saa roikkumaan sen selkäpuolelta löytyvän röörin myötä, joka väljyytensä ansiosta sopii myös leveämpien vöiden kanssa käytettäväksi.

» Lue koko kirjoitus…

EyeTV 3 - hyödyllisempi ja käytännöllisempi

Keskiviikkona 5. maaliskuuta 2008
kuva

Elgaton suosittu digitv-ohjelmisto EyeTV päivitettiin alkuvuonna kolmosversioon. Tulokkaan lukuisiin uusiin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa uudistettu ohjelmaikkuna, älykkäät soittolistat ja oppaat, parannellut WiFi-jako-ominaisuudet sekä paranneltu editori nauhoitettujen videoiden leikkaamiseen.

Tarjolla on myös uusi on-screen-valikko, mahdollisuus tallentaa kanavalistauksia sekä videoarkiston jako muiden lähiverkossa majailevien EyeTV 3 -käyttäjien kanssa. Muilta osin perustoiminnot ovat pysyneet jotakuinkin ennallaan, ja ne toimivat normaaliin, käytännölliseen tapaansa.

» Lue koko kirjoitus…