EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Arkisto: 'Vinkit ja kikkailut'

AppleScript: Soiva kappale esille

Maanantaina 9. huhtikuuta 2007
kuva

Monet selailevat irkkiä tai vaikkapa foorumeita ja samaan aikaan sattuu iTunesissa soimaan todella tarttuva kipale, jota on pakko mainostaa myös muillekin. Useammassa IRC -softassa tämä on toteutettu erinäisellä komennolla, mutta entäpä ne foorumit tai vaikkapa MSN-keskustelut, tai esimerkiksi ssh-yhteyden yli käytetty irssi?

Tässä jutussa kerrotaan kuinka tämä skripti toimii ja kuinka sitä voi personoida paremmin oman makunsa mukaiseksi. Myös aikaisemmin snadiomenassa käsitelty Quicksilver tulee apuun kun skriptistä tehdään näppäinoikotie, joka toimii järjestelmätasolla (lukuun ottamatta joitakin fullscreen-tilaa käyttäviä ohjelmia).

» Lue koko kirjoitus…

AppleScript: Siivoa Downloads-kansio

Sunnuntaina 28. tammikuuta 2007
kuva

Työpöydälle kohdistuvien tiedostolatauksien sijaan useat ovat luoneet latauksia varten oman “Downloads”-kansionsa. Joissakin tapauksissa kyseisen kansion siivoaminen ja eritoten erilaisten tiedostotyyppien lajittelu oikeisiin kansioihinsa saattaa jäädä pidemmäksikin aikaa tekemättä, jolloin kansio alkaa väistämättäkin olla sekavassa kunnossa.

Tämänkertaisessa AppleScript-vinkissämme luodaan siivoojaskripti, joka siirtää latauskansiossa tai missä tahansa muussa kansiossa sijaitsevat kuvatiedostot, elokuvatiedostot, perusdokumentit ja musiikkitiedostot oikeisiin kansioihinsa. Riippuen siitä, mihin kohteisiin haluat oman latauskansiosi tavaroita lajitella, voit tottakai muokata luomastamme skriptistä tarpeisiisi paremmin sopivan.

» Lue koko kirjoitus…

Vinkki: Apache, MySQL ja PHP nopeasti käyttöön

Maanantaina 25. syyskuuta 2006
kuva

Mac OS X:n mukana tulevan Apachen saa helposti käyttöön klikkaamalla Personal Web Sharingin päälle Järjestelmäasetuksien Jako-osiosta. MySQL:ää ei kuitenkaan käyttöjärjestelmän mukana toimiteta, ja PHP puolestaan on aktivoitava mutkien kautta. Perinteisen osa osalta -asentelun sijaan toisilleen mutkatta keskustelevan Apache, MySQL & PHP -kokoonpanon voi hankkia yhdessä paketissa, joka tottelee nimeä MAMP (Macintosh, Apache, MySQL ja PHP).

MAMPin asennus tapahtuu käden käänteessä, sillä ladattuaan asennuspaketin käyttäjän tarvitsee vain ajaa asentajaohjelma läpi, ja tämän jälkeen kaikki osat ovatkin käyttövalmiina. Asentaja asentaa ohjelmiston omaan kansioonsa Applications-kansion sisälle (josta sitä ei pidä siirtää muualle), josta kokoonpano saadaan käyntiin avaamalla MAMP.app ja autentikoimalla palvelimien käyttöönotto.

» Lue koko kirjoitus…

Vinkki: iTunes-materiaalista kännykän soittoääneksi

Tiistaina 4. heinäkuuta 2006
kuva

Valtaosa nykypäivän kännyköistä tukee esimerkiksi MP3 sekä AAC-muotoisten (.m4a) äänitiedostojen käyttämistä soittoäänenä. Näin ollen on huomattavasti halvempaa viedä soittoääniä puhelimeen tietokoneelta, kuin tilata niitä kalliiden mobiilipalveluiden kautta.

Mikäli siis omistat Bluetoothilla varustellun, MP3/AAC-soittoääniä tukevan luurin, ja omasta Macistasi löytyy myös Bluetooth, voit suhteellisen pienellä vaivalla viedä joko kokonaisia MP3/AAC-tiedostoja luuriisi tai vaihtoehtoisesti muokata vietäväksi vain tietyn pätkän jostakin kappaleesta.

» Lue koko kirjoitus…

Oldskool-vinkki: Marathon-trilogia uusiokäyttöön

Maanantaina 26. kesäkuuta 2006
kuva

Marathon, Marathon Durandal ja Marathon Infinity - kolme huikeaa räiskintäpeliä jotka aikoinaan varastivat Mac-pelaajien aikaa enemmän kuin laki sallii. Järjestettiinpä jonkin Marathon-version tiimoilta jopa SM-kilpailukin aikoinaan Helsinkin Katajanokalla järjestetyillä Mac-messuilla. Nyttemmin Marathon-trilogia on jo ilmaista tavaraa, ja AlephOnen avulla legendaarista pelisarjaa on jo kotvan aikaa voinut pelata myös Mac OS X -käyttöjärjestelmän päällä.

Varsinaiset Marathon-skenaariot voi ladata omalle koneelleen source.bungie.org:sta. Verkossa Marathoneja tahkonneet tietävät Durandalin ja Infinityn verkkopelipuolen toimivan sen verran hyvin, että alkuperäisen Marathonin voi melkeinpä jättää lataamatta ellei nostalgiafiilis vie aivan ylivoimaista voittoa.

» Lue koko kirjoitus…

AppleScript: Bluetooth-kännykän synkkaaminen kätevämmäksi

Torstaina 23. helmikuuta 2006
kuva

Jostakin syystä Mac OS X -käyttöjärjestelmän mukana toimitettava synkronointiohjelma iSync ei osaa tehdä normaalia synkkausta Macin ja joidenkin kännyköiden välillä Bluetoothin yli, kun synkronointia yritetään käynnistää iSyncin tilavalikosta silloin, kun itse iSync ole avoinna. Ongelman vuoksi käyttäjä joutuu itse avaamaan ensiksi iSyncin, jonka jälkeen on vielä aktivoitava synkronointivaihe näppäinkomennolla, synkkausnappia painamalla tai tilavalikosta käsin.

» Lue koko kirjoitus…

AppleScript: Kokoa valitut tiedostot uuteen kansioon

Maanantaina 23. tammikuuta 2006
kuva

AppleScript-puuhasteluna teemme tällä kertaa skriptin, jonka tarkoituksena on siirtää valitut tiedostot täysin uuteen kansioon. Kaivattu ominaisuus, jota Mac OS X -käyttöjärjestelmästä sellaisenaan ei löydy.

Siispä Script Editor auki, ja koodia pakertamaan. Ensimmäisenä otamme käskyläiseksi Finderin, kirjoittamalla seuraavanlaisen rivin.

tell application "Finder"

Tämän jälkeen määritellään valitut tiedostot muuttujaan theTiedostot, raapustelemalla seuraavaa.

set theTiedostot to the selection

» Lue koko kirjoitus…

Macit, iPodit ja kilkkeet kiertämään netin kautta

Perjantaina 13. tammikuuta 2006
kuva

Uusi on aina uutta. Mutta kun se uusi sitten kartuttaa ikää, se lähtee useissa tapauksissa kiertoon erilaisten osto- ja myyntipalstojen kautta. Internetissä toimivien kotimaisten Mac -aiheisten osto- ja myyntipalstojen määrä ei ole valtaisa, mutta niiden kautta kauppa käy yllättävänkin tiukkaan ja rivakkaan tahtiin.

Kotimaisista palstoista kaksi selvästi kuuminta ovat Hopeisen Omenan Osto- ja Myyntipalsta, sekä Omenamehu.orgin Kioski, joissa tuhannet kohteet ovat vaihtaneet omistajaa. Muita kauppapaikkoja ovat ajan mittaan olleet muun muassa uutisryhmä sfnet.atk.mac, fiMUG ry:n AppleGardenin tietyt alueet sekä Macmaailman Pörssi. Näistä kolmesta ainakin Macmaailman Pörssissä julkaistaan vielä kohtalaisesti ilmoituksia.

» Lue koko kirjoitus…

iTunes-vinkit: Radiokanavat omalle soittolistalleen

Keskiviikkona 4. tammikuuta 2006
kuva

Jukeboksiohjelma iTunesin oman nettiradiokanavalistauksen lisäksi kanavia on tarjolla lukuisien muiden lähteiden kautta, jopa tuhansittain. Pelkästään suurimman nettiradiokanavia listaavan palvelun SHOUTcastin listauksesta löytyy yli 12 000 kanavaa, joten valinnanvaraa riittää. Suomalaisista kanavista ohjelmistoaan Internetin kautta lähettävät muun muassa Radio Helsinki, Bassoradio sekä NRJ.

» Lue koko kirjoitus…

Logitechin hiirien ylinopeudet kuriin

Sunnuntaina 1. tammikuuta 2006
kuva

Logitechin hiirien mukana toimitettava Logitech Control Center -ohjelmisto aiheuttaa Logitechin hiiriä Mac OS X:ssä käyttäville harmeja ylinopeuksien muodossa. Hiiren kursorin ylisuuri liikenopeus aktivoituu nimenomaan silloin, kun hiiri on ollut pois käytöstä ja se kytketään uudelleen Macintoshiin kiinni. Myös Macintoshin uudelleenkäynnistäminen saa aikaan saman efektin.

» Lue koko kirjoitus…