EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Arkisto: 'iPod-kilkkeet'

Kuwion kissamainen suoja soveltuu kännyköille ja iPodeille

Thursdayna 15. februaryta 2007
kuva

Sarjassamme “ei alunperin iPodeille suunniteltu mutta kuitenkin tarkoitukseen sopiva” käsittelyssä tänään Kuwion kissakuvioinen pussukka, joka soveltuu esimerkiksi iPod nanon kantopussiksi. Tuote kuuluu laajempaan kattiaiheiseen tuoteperheeseen, jonka suunnittelijana toimii tamperelainen Maria Niklas.

Kuwion pussukka on valmistettu korkealuokkaisesta, vettähylkivästä markiisikankaasta, joka tuntuu sormin koeteltuna vahvatekoiselta. Suojasta saimme testattavaksemme kännyköille suunnitellun perusversion, jossa iPod nanolle on liiaksikin tilaa. Suunnittelija kertoo kuitenkin valmistavansa suojia myös mittatilaustyönä, paremmin iPodeille sopivissa kokovaihtoehdoissa, joten oikeankokoisena tilattuna vältytään liikatilaongelmilta.

» Lue koko kirjoitus…

Shufflesomella toisen sukupolven Shuffleen eloa

Wednesdayna 7. februaryta 2007
kuva

Toisen sukupolven iPod Shuffle lanseerattiin viime vuonna hopeanvärisenä perusversiona. Vaikka soittimen minimalistinen muotoilu ja tyyli onkin omaa luokkaansa, saattaa yksivärisyys aiheuttaa joillekin tympääntymisen oireita. Shufflesomen design-tarrat ovatkin tässä vaiheessa tutustumisen arvoisia niille, jotka kaipaavat enemmän elävyyttä 2G Shufflen ulkoasuun.

Shufflesome-tarroja on suunnitellut jopa 36 suunnittelijaa - valikoimasta löytyy näin siis sekä hillittyä että radikaalimpaa designiä, ja myös tekeleitä tältä väliltä. Hyvin ohuesta vinyylimateriaalista valmistettujen kaksiosaisten tarrojen ensimmäinen osa sijoitetaan iPod Shufflen takaosaan, ja toinen osa soittimen etupuolelle. Play-nappia varten tarroihin on jätetty asianmukainen reikä.

» Lue koko kirjoitus…

JVC RA-P11: iPod-kelloradio lämpömittarilla

Saturdayna 20. januaryta 2007
kuva

Kokenut audiolaitevalmistaja JVC on muiden muassa hypännyt iPod-kelkkaan. Kelloradionakin toimivan JVC RA-P11 -mallin (RA-P10 = valkoinen malli) perusominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa FM-radio, iPodin latausmahdollisuus sekä kaukosäädin. Erikoisuutena tässä kelloradiossa on lämpömittari, jota ei muiden iPod-kaiutinratkaisujen ominaisuuslistoilta aivan heti löydä.

Pitkulainen RA-P11 on saatavissa testaamamme mustan version lisäksi myös valkoisena versiona. Puikulamaiseksi muotoillun kelloradion keskivaiheilla kököttää telakointiasema iPodia varten, ja sen alapuolella hohkaa tummansinisellä taustavalolla varusteltu näyttö. Vasenta päällystää miehittävät herätyksen tilaa vaihtava vipu, herätystoiminnon säätönapit sekä torkkunappi.

» Lue koko kirjoitus…

iVak-suojat 5G iPodeille ja 1G nanoille

Saturdayna 20. januaryta 2007
kuva

Ensimmäisen sukupolven iPod nanoille sekä viidennen sukupolven iPodeille suunnitellut iVak-suojat poikkeavat useimmista muista suojista kiinnitystekniikkansa myötä. Soft Feel Seriesiin kuuluvat iVakit on päällystetty nestemäisellä kumivalmisteella, jonka ansiosta sisältä kova suoja tuntuu ulkopuolelta kosketettuna mukavan pehmeältä. Domino Seriesiin kuuluvat iVak-mallit taas ovat pinnaltaankin kovemman tuntuisia, mutta muuten lähes samanlaisia muotoilultaan kuin pehmeämmät veljensä.

Molemmat iVak-suojien sarjat (1G nanolle ja 5G iPodille) koostuvat etu- ja takaosasta, jotka kiinnitetään kyljistään toisiinsa palapelimaiseen tapaan. Vasemman kyljen puolella paikalleen loksahtavia kohtia on kaksi kappaletta, ja oikean kyljen puolella yksi. Kiinnitystekniikkaan kohdistuvista epäilyistä huolimatta iVak pysyy iPodin ympärillä varsin vakaasti, eikä suoja missään vaiheessa testijaksoamme irronnut soittimen ympäriltä.

» Lue koko kirjoitus…

Pikkusukka nanon suojaksi

Saturdayna 20. januaryta 2007
kuva

Eritoten iPodeja varten luoduille suojille on usein löydettävissä halvempia vastineita, yllättävänkin arkipäiväisistä liikkeistä. Sattuipa eräänä päivänä allekirjoittanut eksymään lähimpään Tiimariin, jossa eteen osui hyvinkin huokeahintainen “mobile/mp3 sock” - pienikokoinen sukka, jonka yksinkertaisena tehtävänä on suojata kännykkää tai mp3-soitinta.

Pääkallokuviolla varusteltu sukka kassan kautta mukaan, ja hetken päästä oltiinkin jo kokeilemassa kuinka iPod nano sukkaan sopii. Ja hyvinhän se sopi, joskin tilaa jäi ympärille sen verran että mitenkään piukeasti tai liikkumatta nano ei sukan sisällä pysynyt. Sen verran paikallaan kuitenkin, että soittimen kuljetus sukan suojaamana tuntui luontevalta ja turvalliselta viimeistään sen jälkeen kun sukka asetettiin roikuskelemaan kaulanauhastaan.

» Lue koko kirjoitus…

Epäonninen piuhankerääjä: VakWrap

Mondayna 8. januaryta 2007
kuva

Yksinkertaisimpien iPod-kilkkeiden sarjaan kuuluva VakWrap pyrkii auttamaan kuulokkeiden johdon pituuden optimoinnissa. Taipuisasta kumivalmisteesta valmistettua VakWrapia myydään kahden kappaleen satseissa, yhdistelminä musta + valkoinen sekä oranssi + keltainen. Painoa 8,3 cm pitkällä ja 5 mm paksulla VakWrapilla on lähes olemattomasti.

Kuulokkeiden johto yksinkertaisesti siis keritään VakWrapin ympärille, ja lukitaan palikan molemmista päistä löytyviin vakosiin. Näin ylipitkä johto pysyy poissa tieltä kuulokkeiden ollessa käytössä, ja toisaalta piuhan voi keriä kokonaisuudessaan VakWrapin ympärille niiksi hetkiksi kun kuulokkeita ei käytetä.

» Lue koko kirjoitus…

Logitech AudioStation jylisee vakaana

Sundayna 31. decemberta 2006
kuva

Logitechin AudioStation näyttää jo laatikkonsa kyljen kuvassa hyvännäköiseltä, ja tämä fiilis pysyy yllä myös kun laite kaivetaan ulos pahvien ja styroksien seasta. Laitteen kaiuttimet näyttävät esimerkiksi iPodiin nähden massiivisilta, vaikka niillä on todellista korkeutta vain vajaat 20 senttiä. Kun kaiuttimien suojakankaat otetaan vielä pois, ja (mieluiten musta) iPod telakoidaan kaiuttimien väliin, näyttää kokonaisuus enemmän kuin hyvältä.

iPodin telakointiaseman alapuolella kiiltelee LCD-näyttö, jossa tilanteesta riippuen näkyy esimerkiksi kellonaika, radiokanavan taajuus/nimi tai basso- ja diskanttitoistoa koskevat säätöjanat. Kaikkia AudioStationin toimintoja voidaan ohjailla laitteen omalla kaukosäätimellä, mutta osa säädöistä, kuten äänenvoimakkuuden säätö ja toistolähteen valinta, on tehtävissä myös etupaneelin kosketusherkkien nappien kautta.

» Lue koko kirjoitus…

Logitech FreePulse - Bluetooth-luurit iPodille

Thursdayna 21. decemberta 2006
kuva

Logitechin suhteellisen vankka panostus iPod-liitännäisiin tuotteisiin jatkuu. Tällä kertaa testiimme päätyivät langattomat FreePulse -kuulokkeet, joita voidaan iPodien lisäksi lisäksi käyttää myös muiden sellaisten äänilähteiden kanssa, joiden varustukseen kuuluu 3,5 mm kuulokeliitäntä.

FreePulse koostuu lähettimestä ja kuulokkeista, joiden välille yhteys muodostuu Bluetooth-tekniikalla. Logitech ilmoittaa lähettimen ja kuulokkeiden väliseksi maksimikantamaksi noin 10 metriä, joka testissämme toteutuikin - myös siten että lähetintä ja kuulokkeita pidettiin eri huoneissa, suljettujen ovien takana.

» Lue koko kirjoitus…

JBL On Stage II - ympyräkaiutin iPodeille

Tuesdayna 28. novemberta 2006
kuva

On Stage II kuuluu JBL:n iPod-kaiutinratkaisujen kevyempään päähän, tarjoten äänentoiston lisäksi mahdollisuuden iPodin lataukseen ja synkkaamiseen tietokoneen kanssa. Mustana ja valkoisena versiona myytävän laitteen äänentoisto perustuu neljään neodymium-ajuriin, joiden kautta ääntä saadaan ulos 6 watin kanavakohtaisella voimakkuudella.

iPod sijoitetaan laitteen keskitienoille, Universal Dock -tyyppiseen telakointikaukaloon, johon käytännössä kaikki telakkaliitännällä varustellut iPod-mallit menevät ilman erillistä sovitinta. Oman iPodin mukana tullutta sovitinta voi halutessaan toki käyttää, jolloin iPod seisoo paikallaan jämerämmin.

» Lue koko kirjoitus…

earBuddy - kestävä kaveri iPodin kuulokkeille

Fridayna 20. octoberta 2006
kuva

iPodien alkuperäisten kuulokkeiden omistajille suunnattu earBuddy on säilytyskotelo, joka suojaa kuulokkeita kovassakin menossa.

Tärkeimpänä ominaisuutena on kuitenkin se, että koteloon laitettavat kuulokkeet on helppo ja nopea ottaa sieltä pois käyttöön - toisin kuin mykkyrälle ja solmuun menneet kuulokkeet laukun pohjalta.

Kuulokkeet pyöritetään kotelon sisällä kiinni olevan ABS-muovista tehdyn kelan ympärille, joten ne pysyvät kovassakin menossa paikallaan. Lisäksi earBuddyn kuoret ovat kovat ja kotelon luvataan kestävän jopa 90 kg voiman.

» Lue koko kirjoitus…