iLife ‘06: iPhoto 6 - onnistunut päivitys
21. helmikuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka KoskiApplen tämänvuotisen iLife -ohjelmistopaketin yksi eniten kiitosta saanut ohjelma on valokuvien hallintaan, rajoitettuun muokkaamiseen sekä jakamiseen tarkoitettu iPhoto 6. Jopa 250 000 valokuvaa varastoihinsa hyväksyvä iPhoto 6 on käytännössä rakennettu uudelleen alusta lähtien, ja vanhojen tuttujen ominaisuuksien lisäksi myös lukuisia uusia ominaisuuksia on saatu aikaiseksi.
Yksinkertaisimpiin uusiin ominaisuuksiin kuuluu Scroll Guide, joka näyttää reaaliajassa rullan nimen ja päivämäärän, jonka kohdalla ollaan rullausjanan palkkia skrollattaessa menossa. Scroll Guide tulee tarpeeseen, varsinkin niiden meistä kohdalla, joiden kuvakirjastossa on jo tuhansia tai kymmeniätuhansia kuvia.
Soittolistatyyppinen tapa listata albumit, älykkäät albumit ja kansiot pääikkunan vasemmassa laidassa takaa edelleen aiemmista iPhoto-versioista tutun selkeyden selailuun. iPhoto-ikkunan vasempaan alanurkkaan voi halutessaan tuoda kalenterinäkymän, josta kuukausia tai päivämääriä klikkaillen voi kerralla listata kaikki kyseisten ajankohtien aikana otetut kuvat.
Muokkausta koko näytön tilassa

Kuvien muokkausmahdollisuuksiin kuuluvat muun muassa rajaus, retusointi, korostaminen, pyöritys sekä punasilmäisyyden poisto. Lisäksi kuville voi uutena ominaisuutena lisätä yhdellä klikkauksella tehosteita kahdeksan valmiin tehosteen joukosta, joihin kuuluvat muun muassa värin häivytys, antiikki, reunojen häivytys, maski sekä seepia. Luonnollisesti kuvanäkymää voi myös zoomailla, ja kuvan tarkemmat tiedot (nimi, pvm, aika, pisteytys, muoto, koko) saadaan helposti näkyviin.
Kuvan kirkkautta, kontrastia, värikylläisyyttä, lämpötilaa, sävyä, terävyyttä sekä tasoja voi säätää läpinäkyvässä Säädä -ikkunassa, jossa myös mahdollisesti vinossa otetun kuvan suoristaminen onnistuu.

Kuvien vertailua koko näytön tilassa
Kaikki edellämainitut toiminnot onnistuvat sekä iPhoton pääikkunassa että uudessa koko näytön muokkaustilassa. Jälkimmäisessä tilassa koko näytön katseluala täytetään kuvalla, alareunaan tuodaan läpinäkyvä työkalurivi, ja yläreunaan vaakasuuntainen listaus kuvista. Kuvia voi koko näytön tilassa myös vertailla tehokkaasti vierekkäin aseteltuna, jolloin esimerkiksi efektin antamaa vaikutusta kahteen eri kuvaan voi tulkita paremmin, zoomiakin hyödyntäen.
Otettaessa esiin kuvan tarkemmat tiedot, tulevat ne koko näytön tilassa näkyviin läpinäkyvään pikkuikkunaan. Koko näytön tilassa tehdyt muutokset tallentuvat automaattisesti, kun normaaliin iPhoto-ikkunanäkymään palataan. Mikäli kuvalle sattuu tekemään vääränlaisia muokkauksia, jotka tallentuvat, voi kaikki tehdyt muutokset peruuttaa valitsemalla Kuvat-valikosta “Palauta alkuperäiseksi.”
Kortteja ja kalentereita
Kuvia voi nyt hyödyntää entistä monipuolisemmin, käyttämällä niitä korttien ja seinäkalentereiden kuvitukseen. Korttien luomiseen käytetään iPhoton valmiita pohjia, joiden kansityyppiä, kirjasinvalintoja sekä värivalintoja voi suhteellisen vapaasti kuitenkin kustomoida. Pohjien mukaan luodut kortit ovat avattavaa mallia, jossa tekstiä voi raapustaa sisäsivun lisäksi rajoitetusti myös kanteen.
Seinäkalentereille tarjottavien valmiiden pohjien määrä rajoittuu muutamaan vaihtoehtoon, joista kaikki ovat kuitenkin visuaalisesti onnistuneita. Kalenteriin valittujen kuvien sijoittelu kuukausisivujen kohdille tapahtuu klikaten ja raahaten, mutta kärsimättömille tarjotaan myös mahdollisuus kuvakohtien pikatäyttöön yhden napin klikkauksella. Yksittäiselle sivulle voi lätkiä useampiakin kuvia kerralla, jolloin iPhoto sijoittelee kuvat vierekkäin, allekkain tai sekä että.
Päivien kohdille voi vapaasti kirjoittaa merkintöjä, ja osaapa iPhoto hakea myös joitakin tärkeimpien päivien, kuten itsenäisyyspäivän, merkintöjä valmiiksi kalenteriin. Mikä parasta, myös päivien kohdalle voi raahata kuvia, joten esimerkiksi parhaan ystävän syntymäpäivän voi koristaa kalenterissa päivänsankarin omalla kuvalla.
Kuten uudistettuja kuva-albumeita ja pelkkiä kuvia, myös kortteja ja kalentereita voi tilata kotiinsa suoraan iPhotosta, tottakai maksullisena palveluna (vielä ei tosin ole tiedossa, toimiiko nimenomaan korttien ja kalentereiden tilaaminen Suomeen). Sekä kortit että kalenterit ovat myös tulostettavissa suoraan käyttäjän tulostimeen, joten mikäli tulostimen laatu vain on riittävä, ei korteista ja kalentereista tarvitse maksaa.
Vienti ja tuonti

iPhoton vientiominaisuuksista löytyvä web-galleriavaihtoehto tekee edelleenkin kamalan näköistä jälkeä, kuten teki aiemmissakin iPhoto-versioissa. Kun sen sijaan käytetään uutta mahdollisuutta viedä maksimissaan 99 kuvaa galleria- tai blog-tyylisenä iWebiin, näyttää jälki jo järkevämmältä selaimessa. iWebin tuottaman sivun koodiin perehdytään tarkemmin tulevassa iWeb-jutussa.
Muut vientiominaisuudet, kuten tiedostoina ja QuickTime-pätkinä tallentaminen ovat pysyneet käytännössä muuttumattomina. Kuvatiedostojen tuontia taas on nopeutettu radikaalisti iPhoton edellisestä versiosta, joten vielä iPhotosta puuttuvien, mutta kuitenkin kovalevyllä tai rompuilla lojuvien kuvien tuominen ohjelmaan on entistä sujuvampaa. iPhotossa liikkuminen ylipäätänsäkin on kuutosversiossa nopeamman oloista.
Podcasteista photocasteihin
Juuri kun podcasteihin ja videopodcasteihin on keritty tottua, Apple tuo iPhoton mukana jälleen uuden cast-tavan, photocastin. Minkä tahansa iPhoton albumeista voi julkaista parilla klikkauksella photocastina, jonka jälkeen albumin sisältö näkyy kyseisen photocastin tilaajiksi ilmoittautuneiden iPhotossa tai RSS-lukijassa.
Kun käyttäjä myöhemmin esimerkiksi lisää tai poistaa kuvia kyseisestä albumista, näkyvät muutokset automaattisesti tilaajien iPhotossa tai RSS-lukijassa. Photocastien julkaiseminen vaatii valitettavasti maksullisen .mac -tunnuksen, mutta toimii toki .mac:n ilmaisella 60 päivän kokeiluversiollakin.
Paras iPhoto-päivitys koskaan
Kaikista iPhoto-päivityksistä tämä vie ylivoimaisen voiton. Koko näytön laajuinen muokkaustila, uudet efektit, kalenteritehtailu sekä mahdollisuus korttien tekemiseen ovat kaikki onnistuneita toteutuksiltaan. Photocast-ominaisuus on kuvien julkaisijan näkökulmasta puolimaksullista plussaa, ja ominaisuus jota varmasti jatkossa kehitetään rutkasti nykyisestään.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset (iLife ‘06)
|




















