EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Miglia TVMini - digisovitin pienimmästä päästä

20. tammikuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

Miglia on onnistunut pakkaamaan täysiverisen digisovittimen hyvin pieneen tilaan. Vaivaisen kahdeksan senttimetrin pituinen TVMini -palikka vastaanottaa ulkoista antenniansa hyödyntäen maanpäällisiä digi-tv-lähetyksiä (DVB-T) niiden alkuperäisessä lähetysmuodossa (MPEG-1, MPEG-2 tai MPEG-4).

Kokonsa ja ulkoasunsa puolesta iPod Shufflea muistuttava TVMini ottaa virtansa tietokoneen USB 2.0 -portista, eikä näin ollen tarvitse erillistä virtalähdettä. Pienestä koostaan huolimatta palikka vie jonkin verran turhaa tilaa USB -portin ympäriltä, jonka vuoksi paketin mukana toimitetaan ongelman poistava USB -jatkojohto. TVMini myös heiluu jonkin verran tietokoneen USB -portissa, joten jatkojohto voi osoittautua järkeväksi ratkaisuksi joka tapauksessa.

Metrin mittaisella johdolla varustettu antenni kytketään palikan päädyssä sijaitsevaan pieneen reikään metallisen sovittimen avulla. Kiinnitystapa on sen verran jämerä, ettei huolta antennijohdon irtoamisesta ole. Itse antenni pysyy pohjamagneetillaan kiinnitettynä vahvasti kiinni metallipinnoissa.

kuva

Pakettiin kuuluvalta rompulta ei käytännössä muuta tarvitse asentaa kuin katselu- ja nauhoitusohjelma EyeTV, josta rompulla toimitetaan ainakin toistaiseksi vanha 1.8.x -versio. Kakkosversiosta haaveilevien kannattaa tiedustella päivitysmahdollisuuksista joko Miglialta tai Elgatolta. Sekä vanhalla että uudella EyeTV:llä onnistuvat kuitenkin samaiset perusasiat, kuten ohjelmien katselu, nauhoittaminen, nauhoituksien ajastaminen sekä automaattisesti puskuriin nauhoitetun materiaalin kelailu.

EyeTV:n helpon raahaa & pudota -asennuksen jälkeen ohjelma käynnistetään, ja TVMini kytketään Macintoshin USB 2.0 -porttiin. EyeTV opastaa kytkentävaiheesta lähtien tarvittavat askeleet eteenpäin, jotta saatavilla olevat kanavat löytyvät ja kanavasurfailu sekä ohjelmaseuranta voidaan aloittaa. Koko alkuruljanssiin kuluu maksimissaan muutama minuutti aikaa, josta suurin osa vietetään kanavien automaattisen haun valmistumista odotellen.

kuva

TVMinin hengissäolosta kertoo sen päällä palava vihreä valo, joka mahdollisen huonon signaalitason osuessa kohdalle muuttuu oranssiksi. Tällaista tilannetta ei välttämättä kuitenkaan eteen tule usein, sillä TVMinin ja sen antennin yhteistyö toimii ilmeisen mutkitta - olettaen että antennia pidetään magneetillaan kiinni jossakin metallipinnassa.

Testijakson aikana mitä tahansa kotimaista digi-tv-kanavaa seuratessa signaalin voimakkuus pysyi jatkuvasti noin 100%:ssa, ja signaalin laatukin lähes poikkeuksetta yli 93%:ssa. Näiden lukemien myötä kuvan pätkimiset ja puuroutumiset jäivät harvinaisuuksiksi, eikä samanlaisiin lukemiin aivan millä tahansa muulla vastaanottimella päästäkään. Pienikokoiselta DVB-T -vastaanottimelta kunnoitettava saavutus.

Laadukas antenni ja vastaanottolaatu, kompakti koko sekä EyeTV -ohjelmisto tekevät TVMini -paketista erittäin varteenotettavan vaihtoehdon harkittaessa DVB-T -ratkaisuja Macintoshin yhteyteen. Ja kyllä, pakettiin kuuluu totta kai myös kaukosäädin paristoineen.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotTVMini

Vaatimukset

  • 500 MHz G4 tai nopeampi prosessori
  • Mac OS X v10.3 tai uudempi
  • Vapaa USB 2.0 -liitäntä