Logitech Tiger Mouse - kissa ja hiiri yhdistyivät
6. tammikuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Mustia viiruja oranssilla kiiltelevällä pinnalla. Logitechin Tiger Mouse istuu kuin nyrkki silmään Mac OS X Tigerin käyttäjille, vaikka se toimii muidenkin käyttöjärjestelmien yhteydessä. Optisessa Tiger Mousessa on kaksi nappia sekä rulla, joka myöskin toimii nappina.
Tiger Mouse on lähes uskomattoman kevyt ja pienikokoinen. Muotoiltussa on onnistuttu ilmeisen hyvin, koska pienestä koostaan huolimatta hiirestä saa varsin näppärän otteen isommallakin kädellä. Tiger Mousea käyttäessä kursorin hallinta tuntuu jopa tarkemmalta ja sujuvammalta kuin normaalikokoisten hiirien kohdalla.

Hiiren pinta tuntuu arviointiavustajana toimineen asiantuntijan sanojen mukaan kivalta, eikä aiheuta käden hiostumista. Napit reagoivat juuri sopivasti sormivoimien käyttöön, eikä rullan pyörittäminen tapahdu liian herkästi.

Tiger Mousen oranssi USB-johto on sopivan pituinen (reilut 60 cm), ja mikä kätevintä, sen voi vetää kerälle hiiren alaosan ympärille. Kerimisen jälkeen johdon USB-liitin voidaan kliksauttaa vielä omalle paikalleen hiiren pohjaan, jolloin kokonaisuus kulkee kompaktina vaikkapa taskussa tai laukun pienimmissä taskuissa.
Hiiren ykkösnappi, kakkosnappi sekä rulla toimivat Mac OS X:n yhteydessä ilman erillisiä ajureita. Rullaa nappina painettaessa eri ohjelmat reagoivat eri tavoin - osa ohjelmista ei mitenkään, kun taas esimerkiksi Firefox ottaa tuosta napista käyttöön koko hiiren liikkeillä toimivan skrollauksen joka toimii sekä vaaka- että pystysuunnassa.
Pirteä ulkoasu, miellyttävä tuntuma, kätevä koko sekä kerittävä USB-johto ovat Tiger Mousen etuja. Melko ärhäkkä vaihtoehto, sanoisin.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset
|
















