iPhone 3G: ohjelmistoversiota 2.2 odotellessa

kuva

Parisen kuukautta sitten tuli päivitettyä iPhone 3G:n ohjelmistoversioksi 2.1, ja odotetun järkeväksihän tuo päivitys on jokapäiväisen käytön kannalta osoittautunut.

Puhelinluettelon latautumisen ja skrollaamisen vasteajoissa on tapahtunut selviä parannuksia, eikä tekstiviestien kirjoitusta ajoittain häirinneitä virtuaalinäppiksen hulvattomia tökkimisiä ole enää päivityksen jälkeen tapahtunut.

Kovasti toitotettu iTunesin iPhone-backupin radikaali nopeutuminen ei todellakaan ole puppua, kolmannen osapuolen ohjelmistot asentuvat aiempaa nopeammin ja ne myös kaatuvat huomattavasti harvemmin kuin 2.0 -version vielä majaillessa allekirjoittaneen iPhonessa.

Tavallisuudesta poikkeavia puhelu- tai kenttäongelmia ei omalle kohdalle ole 2.0 -version saatika 2.1 -version aikana sattunut eteen, joten Applen väittämään pienemmästä tipahtaneiden puheluiden määrästä on vaikea kommentoida.

Safari vakaampi, muttei täydellinen

Kolmansien osapuolien softien lisäksi myös Applen omista softista Safari harrasti jo 2.0 -version aikaan satunnaisia kaatumisia. Safarin kaatuilut ovat selvästi vähentyneet 2.1 -päivityksen myötä, mutta minnekään ne eivät kuitenkaan kokonaisuudessaan ole kadonneet — valehtelematta miltei viikottain selaimen saa kaatumaan.

Useimmissa tapauksissa kaatuminen tapahtuu sellaisen sivun latautuessa (tai jo latauduttua), joka sisältää Flashia. Flashia, jota Safari ei kuitenkaan luonnollisestikaan näytä. Muutamissa muissa tapauksissa kohtalokkaaksi sivuksi on osoittautunut esimerkiksi roppakaupalla JavaScriptiä sisältävä sivu, sekä muuten vain äärettömän pitkä, rutkasti kuvia ja muuta ei-tekstidataa sisältävä sivu.

Kovin pitävää johdonmukaisuutta näistäkään tapauksista ei kuitenkaan voi muodostaa, sillä joskus kaatumisia tapahtuu myös hyvin yksinkertaisilla perus-hötömölö-sivuilla. Lohtuna voi kai kuitenkin pitää muistoa kahden edeltävän Nokia-luurin omista selaimista, jotka kaatuivat sentään lähes päivittäin, sivulla kuin sivulla. Noksujen muistiongelmista puhumattakaan.

Safari noin muuten toimii edelleen ehdottomana ykköskokemuksena mitä kännyköiden web-selaimiin tulee (Symbian-Opera tulee hyvänä kakkosena), ja tästä kertoo myös erään tutun iPhone-vihaajan taannoinen kommentti, joka meni jotakuinkin näin: “Pakko kuitenkin myöntää että Safari on mobiiliselaimista toimivin”.

Akkukestosta

iPhonen akkukesto on 2.1 -päivityksen myötä parantunut jonkin verran, mutta luurin joutuu edelleen kuitenkin lataamaan melkeinpä päivittäin, olivatpa mailien synkkaukset päällä tai ei. 3G:n tai paikannuspalveluiden totaalinen off-asento ei ole tapauksessani vaihtoehto.

Keskimääräisen päivän aikana akkua kuluu puheluiden, tekstiviestien ja tuntien musiikkitoiston ohella iSSH:n, Mailin, Stocksin, Safarin ja NetNewsWiren parissa, eikä päivittäisiä pasiansseja (Solebon) voi jättää väliin. Muiden ohjelmien ja pelien käyttö ei ole jokapäiväistä, mutta videoita tulee katseltua useampana päivänä viikossa.

Toisin sanoen iPhonella tulee tehtyä tunneissa mitattuna huomattavasti enemmän kaikenlaista jo per päivä kuin millään muulla luurilla koskaan aikaisemmin. Vastaavaa käyttömäärää olisi hyvin vaikea ajatella toteutettavaksi esimerkiksi allekirjoittaneen edellisellä luurilla (Nokia E61i), erityisesti Symbianin “käyttömukavuus” huomioonottaen.

Pitkällä tähtäimellä iPhonen akulle on kuitenkin tehtävä jotain muutakin kuin ohjelmistopäivityksiin perustuvia parannuksia, sillä kun laitteen hankkii, sitä todella käyttää väistyvää puhelinmallia enemmän. Päivittäinen lataus ei vain ole herkkua, siitä ei pääse mihinkään.

Tervetuloa, 2.2

Mahdollisesti jo viikon päästä (21.11.) jakeluun tulevan ohjelmistoversio 2.2:n ominaisuuksista on huhuiltu sen verran, että suhteellisen varmoina pidetään ainakin mahdollisuutta ladata uusia podcast-jaksoja suoraan iPhoneen (loistavaa!), uudelleensijoitettua Google-hakupalkkia Safarissa, Google Street Viewiä sekä joitakin muutoksia App Storeen (mm. kategorialistaukseen).

Useita muitakin uusia ominaisuuksia on supistu mukaan tulevan, mutta ylläolevista on saatu toistaiseksi varmimpia merkkejä. Moni odottaa kieli pitkällä esimerkiksi tethering-tukea ja paljon puhuttua push-tukea kolmansien osapuolien ohjelmille, mutta kumpaisenkin kohtalo pysyy toistaiseksi epäselvänä. Lukuisat bugit sen sijaan ovat varmuudella saamassa isän kädestä uuden version myötä.

Katsokaamme siis tilannetta uudelleen 2.2:n tullessa kehiin, ja käydään Safarin vakauteen tapahtuneiden muutosten lisäksi toki myös uudet ominaisuudet ja muut muutokset läpi. Huomattavaa parannusta akkukestolle joudutaan varmasti kuitenkin odottelemaan seuraavaan iPhone 3G:n rautapäivitykseen saakka, milloin ikinä se sitten tapahtuukaan.

Keskustele tästä artikkelista…

Ilkka Koski • Marraskuu 15, 2008 • Kategoriat: iPhonet

Yksi vastaus aiheelle “iPhone 3G: ohjelmistoversiota 2.2 odotellessa”

  1. jeremias - Lauantai 22.11.2008

    niinhän se tuli, tänään jakoon.

Kirjoita vastaus