EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Ajatuksia: iPod siellä, iBook täällä..

17.11.2005 | Kirjoittaja: Ilkka Koski

Vielä muutama vuosi takaperin niitä ei näkynyt lainkaan Helsingin katukuvassa. Ei iPodeja eikä iBookeja tai PowerBookeja. Muutamassa vuodessa on kuitenkin tapahtunut jotakin sellaista, jonka myötä edellämainittuihin kolmeen tuotteeseen törmää valehtelematta useamman kerran, joka ikinen päivä.

Joku roikuttaa Shufflea kaulassaan, toinen jamittaa iPod mini käsivarteen kiinnitettynä. Varsinkin pinkkiä miniä näkee liikenteessä usein, kenties yhtä usein kuin harmaita minejä. Nanonkin bongailusta tulee arkipäivää viimeistään sitten, kun lisävarustevalmistajat saavat tuotettua tarpeeksi nano-yhteensopivia kiinnikkeitä ja pitimiä.

Oma neligigainen ja musta nano kulkee toistaiseksi kiltisti taskussa, mutta saa pian uuden suojan ympärilleen. Ja ei, se ei ole tippaakaan sen enempää naarmuuntunut kuin edellinen iPodini, 20-gigainen neljännen sukupolven sellainen. Naarmuton se ei missään tapauksessa ole, mutta saman määrän skraaduja sai jo tuohon edelliseen iPodiin lyhyemmässä ajassa aikaiseksi.

Uskallankin väittää, että osa nanon näyttöön kohdistuneesta kritiikistä on täydellä varmuudella “kun nuokin niin minäkin” -mentaliteetilla tuotettua. Varmasti suurella osalla on ollut todellisia ongelmia naarmuuntumisten kanssa, mutta ei kukaan täysijärkinen voi olettaa tai edes leikillään vaatia ettei soittimen näyttöön ilmestyisi missään vaiheessa naarmun naarmua. Varsinkin kun niitä soittimia heitetään suojaamattomana samaan taskuun avainten ja kolikoiden kanssa.

Tulee jo korvista ulos tuo nanon näytöstä vouhottaminen.

PowerBook ja iBook ovat myös nostaneet päätään huimasti, lähipiirissäkin. Onnellisia Mac OS X -käyttäjiä ovat ne lukuisat entiset Windows- ja Linux-käyttäjät, vaikka joillakin Mac OS X:ään tottuminen saattaakin viedä oman aikansa. Osa tykkää pitää Linuxia vielä vierellä vanhassa rouskukoneessa pyörimässä, jotta mahdolliset säätöhimot saisi edes jotenkin tyydytettyä.

Vuosia sitten oli vavisuttavaa jos lähipiiriin ilmestyi yksi tai kaksi uutta macistia vuodessa. Tämän vuoden aikana jonkinlaiseksi tuttavapiiriksi laskettavaan porukkaan on ilmestynyt toistakymmentä uutta Macia, mukaanlukien läjä iBookeja ja PowerBookeja, mutta myös Mac mini ja nyt jo edesmennyt malli eMac ovat olleet edustettuina. Puolifanaattinen Apple-vastustus on hiipunut olemattomiin.

Macistien pääluvun kasvaessa ollaan pian tilanteessa, jossa kaikki macistit eivät enää tunnekaan toisiaan kuin pienen juoruilevan kylän asukkaat. Pelottavaa.

Ilman Steveä ja iPodia tätä ei olisi tapahtunut. Eikä ilman sitä ihan ensimmäistä iMaciakaan.

Illan päätteeksi katsotaan 1984. Tulisikohan unissa vastaan mahdollinen Applen logolla varusteltu matkapuhelin..

Keskustele tästä artikkelista…

Ajatuksia -sarjassa päätoimittaja Ilkka Koski kirjoittaa mustalla valkoiselle sen kaiken sekalaisen ajatuksen ja mietteen, mitä päässä juuri sillä hetkellä liikkuu, tai on liikkunut hetkeä aiemmin. Ajatuksia -sarjan kirjoituksia julkaistaan täysin satunnaisina ajankohtina.
 

Jätä vastaus