EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Apple Aperture 2.1 - arkistoijan unelma

14. heinäkuuta 2008 | Kirjoittaja: Olli Urpela
kuva

Markkinoiden RAW-konvertterimarkkinoita hallitsee tällä hetkellä periaatteessa kaksi suurta: Adobe ja Apple. Adoben Lightroomin kakkososaa odotellessa (beta valmiina) on aika katsahtaa miltä kilpaileva, maalis-huhtikuusta lähtien markkinoilla hillunut Applen Aperture 2.1 vaikuttaa.

Aperture on edelleen saatavilla ainoastaan Macille. Melkoisesti rautaa vaativa arkistointiin ja RAW-käännökseen suunniteltu ohjelma antaa käyttäjälle melkoisesti työkaluja ja työnkulkuja, jotta kamerasta ladatut raakakuvat saadaan nyt ja tulevaisuudessa lopulliseen käyttömuotoonsa mahdollisimman sulavasti.

Varsinaiseen kuvankäsittelyyn vaaditaankin sitten esimerkiksi Photoshop, vaikka lisäosana 2.1 versiosta löytyvä Dodge & Burn vähentääkin erillisen ohjelman tarvetta jo melkoisesti.

Ensitunnelma

Lightroomin verattuna säätimiä on todella paljon — jo pelkkä pikanäppäinten lista on loputon. Manuaalin sijaan tuntui luontevammalta katsoa opetusvideot Applen sivuilta, jolloin kokonaisuus ja yksityiskohdat hahmottuivat paremmin kuin ohjeita lukemalla. Pienellä säheltämisellä, kokeilulla ja manuaalin lukemisella ohjelma alkaakin lopulta selkeytyä.

kuva
Hallinta

Käyttöliittymä ei kuitenkaan ole yhtä selkeä kuin Lightroomissa, jossa eri toiminnot on jaettu selkeisiin moduuleihin. Aperturessa kaikki toiminnot voidaan suorittaa laajassa “insinöörimäisessä” yleistilassa tai vaihtoehtoisesti Full Screen –moodissa, joka tosin vaatii näytöltä todella suurta resoluutiota. Aperturesta löytyy onneksi myös kahden näytön tuki.

kuva
Full Screen

Ensimmäisestä versiosta lähtien Aperturea käyttäneenä on todettava, että vasta nyt Apple on saanut homman toimimaan hieman kevyemmin. Kone ei enää käy maksimikierroksilla ja rantapallokin saa viettää aikaa rannalla näytön sijaan. Mikään kevyt ohjelma Aperture 2.1 ei silti ole, joten muistikaupassa on hyvä vierailla mikäli haluaa käsitellä kuvat joutuisasti.

Arkistointi

Ehkä hienoin ominaisuus arkistointiosassa on avainsanojen hallinan lisäksi Smart albums, joka on tuttu ominaisuus esimerkiksi Applen Mail-ohjelmasta. Erilaisilla hakukriteereillä voidaan lajitella kuvia automaattisesti kansioihin, eli esimerkiksi maisema-merkityt kuvat saadaan automaattisesti siirtymään omaan kansioonsa. Kymmenientuhansien kuvien arkistossa tällaisesta on todellista hyötyä.

Muutenkin arkistointi on luontevaa; kuvat voidaan joko säilyttää nykyisessä paikassa tai siirtää Aperturen omaan kansiointiin. Monella kuvaajallahan on kuvat lisälevyillä ja sen myös Apple on huomannut, sillä kuvien hallinta onnistuu “offline-tilassa” huomattavasti kilpailijaansa paremmin.

Pienen arkiston hallintaan Aperture on kuitenkin hieman turhan raskas ja monipuolinen. Itse huomasin pitäväni yksinkertaisemmasta käyttöliittymästä, vaikka kuvia löytyykin kymmeniätuhansia. Eriasia olisi, jos aloittaisi kokonaan uuden arkiston rakentamisen Aperturella — silloin tavara pysyisi varmasti järjestyksessä ilman purukumivirityksiä.

RAW-kehitys

Varsinainen kehitys tuntuu luontevalta tehdä koko ruudun kokoisena Full Screen –tilassa. Säätöjä kehitykseen löytyy niin paljon, että osa niistä on pakko piillottaa hetkeksi. Tämä taas hidastaa työskentelyä jonkin verran. Luontevaa olisikin opetella loputon pikanäppäinlista, jotta työskentely ei vain nopeutuisi, vaan alkaisi myös maistumaan miellyttävämmältä.

kuva
Dodge & Burn

Dataa Aperture puristaa kuvista hienosti irti. Jälki on mallikasta ja nopeasti löydetty, Applen esimerkkivideoistakin haettu työnkulku alkaa hahmottumaan. Detaljit löytyvät ja kuvat näyttävät hyviltä. Dodge & Burn -lisäosalla voidaan vielä hioa kuvan yksityiskohtia ja niinpä lopputulos on mallikas. Vain kuvaajassa tuntuu olevan vikaa.

kuva
Light Table

Lopuksi kuvat voidaan viedä vaikka JPEG-tiedostoiksi tai esimerkiksi kirjaksi, jonka voi sitten tilata Applelta. Kuvia voi myös hahmotella vaikkapa taittoa varten Light Table –osiossa, joka tosin oli hieman pettymys. Jollakin tavalla sille ei vain löytynyt luontevaa käyttötarkoitusta, vaikka kyseistä ominaisuutta on odoteltu kovasti myös Lightroomiin. Printtien katselu ja pyörittäminen pöydällä on vain ihan eri asia.

Loppusanat

Allekirjoittaneelle ainakin oli huomattavasti vaikeampaa päästä sisälle Apertureen kuin mitä Lightroomiin aikoinaan. Kahden viikon testijakson aikana sain jo kiinni työskentelystä ja opin omat menetelmäni, mutta silti jokin jäi kaivelemaan. Nämähän ovat yleensä hyvin yksilöllisiä asioita, mutta useiden valokuvaajien kanssa juteltuani sain kuulla samanlaisista kokemuksista. Ohjelma on liian jähmeä nopeatempoiseen työskentelyyn.

Käännösprosessissa sen sijaan ei ole valittamista. Kuvista saa pengottua sävyjä irti monipuolisilla työkaluilla varsin mallikkaasti. Välillä ehkä hieman liikaakin, sillä yhtä kuvaa saattoi jäädä hinkkaamaan koko illaksi. Usein ei tullut edes mieleen avata Photoshopia.

Aperture 2.1:n mukana tullut Dodge & Burn -työkalu on myös mahtava. Paikallisten kohtien hionta onnistuu nopeasti ja mikä mukavinta, alkuperäinen tiedosto säilyy muuttumattomana. RAW-työskentelystä on taas saatu revitittyä irti entistä enemmän.

Suosittelenkin lataamaan Applen sivuilta 30 päivän testiversion sekä katsastamaan erinomaiset opetusvideot. Näiden avulla päätöksenteko ohjelman hankinnan suhteen helpottuu.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotAperture 2.1

  • Apple
  • 199 eur (Apple Store)
  • Plussat: Arkistointiominaisuudet, käännösjälki, plug-ins
  • Miinukset: Käyttöliittymä, liikaa toimintoja, raskaus

Minimivaatimukset

  • Mac Pro, MacBook Pro, MacBook Air, MacBook, Mac mini (Intel), 1,8 GHz iMac (G5 tai Intel), 1,6 GHz Power Mac G5 tai 1,25 GHz Power Book G4
  • 1 GB RAM (2 GB Mac Pro:ssa)
  • Näytönohjainvaatimukset Applen sivuilta
  • Mac OS X v10.4.11 (Tiger) tai Mac OS X v10.5.2 (Leopard) tai uudempi
  • DVD-asema asennusta varten
  • 5 GB vapaata levytilaa
  • Suositellun kokoonpanon speksit Applen sivuilta