SwitchEasy CapsuleTouch -suojat iPod touchille
22. huhtikuuta 2008 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Useassa eri värissä saatava CapsuleTouch on SwitchEasyn toistaiseksi ainoa tuote iPod touchille. Suojasta on luotu oma, pelkkää Capsule -nimeä totteleva versionsa iPhonelle.
CapsuleTouch koostuu kahdesta muovisesta osasta, jotka liu’utetaan uria pitkin toisiinsa kiinni. Osat pysyvät toisissaan stydisti kiinni lukituksen myötä, jonka avaaminen tapahtuu vetämällä kuoren selkäpuolelta löytyvää vipua oikeaan suuntaan ja liu’uttamalla kuoren toista osaa irti paikoiltaan.


Vaikka itse lukitseminen onkin hyvin helppoa, avaamisessa kohdattiin suuria ongelmia molempien testikappaleiden kanssa. Vaikka lukitus avattiin, sai kuoren toista osaa toden teolla repiä ja lopulta kuoren osien välistä rakoa rynkyttää kynnellä ennen kuin vapautuminen oikeasti tapahtui. Kertaalleen touchinvapautusoperaatioon käytiin jopa terävähköä ruokailuveistä aseena käyttäen — tilanne, johon minkään kuoren kanssa ei pitäisi joutua.

Lisäksi lukituksen kestävyys pidemmässä käytössä mietityttää heti kun lukitukseen kuuluvan pienen jousentapaisen toimintaa tarkastelee kuoren sisäpuolelta. Vaikuttaa lähes yhtä heppoiselta kuin itse kuoren muovisuus, josta mieleen tulee lähinnä halpahallin alelaarin muovilelut. Kovaahan tuo muovi on kyllä, mutta liiankin pelkistettyä bulkkikamaa.

Yhtä kaikki, kuoren ollessa paikoillaan hold-nappiin pääsee passelisti käsiksi, mutta telakka- sekä kuulokeliitäntöjen kanssa taas törmätään joidenkin piuhojen kanssa hieman turhan tiukkoihin paikkoihin.
Lisävarusteita mukavasti
Kun itse kuori on melkoista kuraa, on tietenkin hyvä panostaa lisäosiin, jotta koko paketti kiinnostaisi edes jossakin määrin. CapsuleTouchin mukana toimitetaankin melkoisesti kylkiäisiä, mukaanlukien Universal Dock -adapteri, suojafilmejä touchin etupuolelle, suojatarra touchin takapuolelle sekä ikiomat tarrat touchin menunäppäimelle.

Etupuolelle asettuvat suojafilmit ajavatkin asiansa hyvin ja niiden liimaaminen paikalleen käy kätevästi, eikä takaosankaan kevyt suojaaminen naarmuilta tietenkään pahaksi ole. Näyttö tunnistaa kosketukset hyvin suojafilmin ollessa paikallaan, ja olipa suojafilmi käytössä tai ei, touchin näytön (tai suojafilmin pinnan) voi hinkata puhtaaksi sormenjäljistä pakettiin kuuluvalla kankaanpalalla.

Lisäksi pakettiin kuuluu videojalusta (Video Stand), telakkaliitännän suojapala ja adapteri kuulokeliitäntään, jonka avulla paksummallakin plugikannalla varustellut kuulokkeet saadaan käyttökelpoisiksi CapsuleTouchin yhteydessä.

Videojalustasta on annettava kunniaa, sillä vaikka kyseessä onkin yksinkertainen muovinpalanen, se toimii vallan mainiosti. Pystysuunnassa touchia ei kannata siihen mountata, mutta vaakasuunnassa homma toimii kuin unelma.
Yhteenveto
Kokonaisuutena suhteellisen epäonnistunut ja trendikkyyden puutetta uhkuva paketti, jolta lukon avaamiseen liittyvät ongelmat sekä kuoren muutenkin lelumainen fiilis vievät suurimman osan pisteistä.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset
|
















