EyeTV 3 - hyödyllisempi ja käytännöllisempi
5. maaliskuuta 2008 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Elgaton suosittu digitv-ohjelmisto EyeTV päivitettiin alkuvuonna kolmosversioon. Tulokkaan lukuisiin uusiin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa uudistettu ohjelmaikkuna, älykkäät soittolistat ja oppaat, parannellut WiFi-jako-ominaisuudet sekä paranneltu editori nauhoitettujen videoiden leikkaamiseen.
Tarjolla on myös uusi on-screen-valikko, mahdollisuus tallentaa kanavalistauksia sekä videoarkiston jako muiden lähiverkossa majailevien EyeTV 3 -käyttäjien kanssa. Muilta osin perustoiminnot ovat pysyneet jotakuinkin ennallaan, ja ne toimivat normaaliin, käytännölliseen tapaansa.
Ohjelmaikkuna uusiksi
Ohjelmaikkuna on ottanut suoria vaikutteita iTunesista ja Leopardin Finderistä, sillä vasen sivupalkki on jaoteltu järkevästi aihealueisiin, joiden myötä haettu sisältö löytyy aiempaa nopeammin. Pääkategorioista Libraryn alle lukeutuvat nauhoitukset, ajastukset, kanavat sekä ohjelmaopas, Smart Guiden alle ilmestyvät käyttäjän luomat älykkäät ohjelmaoppaat, Playlistin alle normaalit ja älykkäät soittolistat, ja Channelsin alle suosikkikanavalistaukset. Lisäksi jaetut kohteet, mikäli sallittuina ohjelman asetuksista, näkyvät omana kategorianaan.

Yksittäisen nauhoituksen asetukset
Nauhoitusten ajastaminen tapahtuu samalla vaivattomuudella kun aikaisemminkin, joko valitsemalla ohjelma ohjelmaoppaasta tai säätämällä nauhoitustapahtuma manuaalisesti kuntoon.
Kunkin nauhoituksen voi määrittää tapahtumaan vaikkapa päivittäin tai viikottain samaan aikaan, ja nauhoitus voidaan määrittää lisättäväksi soitto- tai vientilistalle automaattisesti nauhoituksen päättymisen jälkeen. iPodilla nauhoituksia katsomaan halajavan ei siis tarvitse jokaista uutta nauhoitusta käydä erikseen räpeltämässä manuaalisesti exportoitumaan.

Kanavalistaukset voi nyt tallentaa
Kanavalistauksen uusiin ominaisuuksiin kuuluu mahdollisuus tallentaa haetut listaukset omilla nimillään — ominaisuus, joka todistaa itsensä hyödylliseksi varsinkin EyeTV-enabloitujen läppäreidensä kanssa runsaasti reissailevien tapausten kohdalla. Siispä kun kanavalistaus on haettu jo kertaalleen vaikkapa Keski-Suomessa ja kertaalleen Helsingissä, ei listausta tarvitse joka kerralla hakea uudelleen näiden kahden paikan välillä vaihdettaessa, vaan oikean listauksen voi noukkia tallennettujen listalta. Tottakai myös kanavien manuaalinen lisääminen on mahdollista.
EyeTV:n ohjelmaoppaan selkeys vetää edelleen vertoja monen suoraan television kanssa käytettävän halvemman digiboksin ohjelmaoppaan epäselvyydelle. Aikajana kertoo selkeästi mitä ohjelmia miltäkin kanavalta milloinkin on tulossa, ja yksittäisen ohjelman tarkemmat tiedot saa esille yksinkertaisesti klikkaillen. Lisäinfonäkymästä ohjelma voidaan myös asettaa nauhoitettavaksi, ja tarvittaessa EyeTV:n saa lisäämään nauhoituksen alkuun ja loppuun X minuuttia ekstra-aikaa — tämä määritellään ohjelman asetuksista.
Älykkäistä oppaista automaattisia nauhoituslistoja
EyeTV 3:n uutuuksiin kuuluvat älykkäät soittolistat toimivat kuten iTunesin vastaavat tai Leopardin Finderin älykkäät hakukansiot, eli niille määritellään tietyt kriteerit joiden mukaan kyseisen soittolistan tulokset sitten ohjelmaikkunassa näkyvät.

Kaikki Simpsonit ja South Parkit nauhalle, kiitos!
Ominaisuutta ei ole kuitenkaan luotu kattamaan pelkästään nauhoitettuja ohjelmia, vaan mukaan on otettu myös älykkäät oppaat, Smart Guidet, joissa kriteerien perusteella etsitään tulevia ohjelmia kanavien ohjelmaoppaista. Näiden älykkäiden oppaiden asetuksista voidaan lisäksi kytkeä automaattinen tallennus ja konvertointikin päälle, jolloin ne toimivat käytännössä itsekseen päivittyvinä ajastettujen nauhoituksien keskuksina.

…ja tottakai viedään ne vielä iPod-yhteensopiviksi.
Kerrassaan kätevä ja paljon vaivaa säästävä ominaisuus, joskin kahden päällekkäisen ohjelman nauhoituksessa tulee raja vastaan mikäli käytettävissä ei ole kahdella virittimellä varusteltua digitv-palikkaa.
Toimiva on-screen -valikko, vientivaihtoehtoja rutkasti
EyeTV:n on-screen-valikko on kokenut muodonmuutoksen, eikä millään lailla huonoon suuntaan. Sulavasti näytölle ilmestyvän valikon kontrollointi on mukavan helppoa, niin näppäimistöllä kuin Apple Remote -kaukosäätimelläkin — eritoten jälkimmäisellä.

On-screen-valikon pääalue

Kanavalistaus
Valikon kautta saa esiin meneillään olevan ohjelman lisätietojen ja kanavalistauksen ohella muun muassa videoarkiston sekä ohjelmaoppaan. Ohjelmaoppaassa kunkin ohjelman tietoja voi tarkastella lähemmin samaan tapaan kuin ohjelmaikkunassakin, ja ohjelmien nauhoituksiakin voi samaa kautta ajastaa niin yksittäiseksi kuin esimerkiksi viikottain toistuvaksi nauhoitukseksikin. Manuaalinen nauhoituksen aloittaminen onnistuu sekin parilla Apple Remote -kaukosäätimen painalluksella.

Ohjelmaopas on-screen-valikossa
Hyvällä käytettävyydellä siunatun on-screen-valikon kautta käyttäjän onnistuu lisäksi vaikkapa vaihtaa suosikkikanavalistausta, säätää kuvasuhteen ja äänentoiston asetuksia, sekä lukuisia muita asetuksia joiden säätäminen käy myös hiiren ja näppäimistön kera eri puolilla ohjelman valikoita ja asetusikkunaa.

Lisäasetuksiinkin pääsee käsiksi
Aikaa sekä tietokoneen tehoja kovalla tahdilla kuluttavan vientitoiminnon esiasetuksista löytyvät tärkeimmät vientivaihtoehdot, kuten iPhone, iPod (kolmella laatuvaihtoehdolla), iTunes, DV, MPEG-4, 3G, DivX AVI, Windows Media, iDVD, Toast, PSP, Apple TV ja vaikkapa iMovie. Vaikkakin vientinopeudet ovat (formaatista riippuen) varmasti parantuneet aiempiin versioihin nähden, jää mieli kuitenkin haikailemaan Elgaton Turbo.264 -palikan perään. Varsinkin useamman tunnin pituisia pätkiä konvertoitaessa.
Kahtia jaettu jakotoiminto
iTunes-mallia on haettu EyeTV:n jako-ominaisuuksissakin, sillä nauhoitettua materiaalia voi jakaa lähiverkossa helposti muiden EyeTV 3 -käyttäjien kanssa. Jako kytketään päälle EyeTV:n asetuksista, mutta toisin kuin iTunesissa, jakoa ei voi suojata salasanalla. Kun jako on kytketty päälle, toinen samassa lähiverkossa majaileva EyeTV 3 -käyttäjä näkee jaetun kirjaston ohjelmaikkunan vasemmalla palstalla.

Kun oma videovarasto kyllästyttää, turvaudutaan naapurin antimiin
Jaon toimivuus vaikutti kokeiltaessa nopealta ja lähes täydelliseltä, mutta muutamia satunnaisia pätkintöjä sattui siellä täällä eteen. Varmimmin raskas videokuva liikkuisi toki Ethernet-verkon yli, joten pätkinnän aiheuttajana saattoi hyvinkin olla ajoittain muutenkin reistaillut WLAN-tukiasema.

Jakoasetukset
Jottei jako-ominaisuus jäisi ainoastaan EyeTV -ohjelmien käytettäväksi, ohjelman Wi-Fi Access -ominaisuus mahdollistaa nauhoitusten jakamisen myös kannettaville laitteille, kuten iPod touchille, iPhonelle sekä nyttemmin joillekin älypuhelimille. Jo aiemmassa EyeTV-versiossa alunperin mukana ollut jakotapa on saanut lisäksi osakseen myös salasanasuojauksen.
Jaettuun materiaaliin päästään käsiksi suuntaamalla vaikkapa iPod touchin Safari tai mikä tahansa mac/win-selain osoitteeseen http://jotakin.local:2170/eyetv, jossa jotakin.local on tietokoneelle asetettu lähiverkkonimi.

Kirjaston läpikäyntiä iPod touchin näytöltä käsin…
Päästäkseen jaettavaksi Wi-Fi Accessin kautta tulee videokirjasto kuitenkin valmistella eli konvertoida sopivaan formaattiin. Vaihtoehdoiksi annetaan Cellular (176×144 3GP), iPhone (480×360 H.264), iPod (640×480 H.264) sekä iPhone + Cellular ja iPod + Cellular.
Jo nauhoitettujen kohteiden konvertoinnin aloittamista EyeTV osaa ehdottaa heti kun Wi-Fi Access kytketään päälle, ja tuosta eteenpäin ohjelman voi määrittää konvertoimaan jatkossa kaikki uudetkin nauhoitukset valittuun formaattiin Wi-Fi Accessin jakoa varten. Mikäli aivan kaikkea uutta materiaalia kuitenkaan halua konvertoitavaksi, voi option jättää pois päältä ja säätää valikoidut nauhoitukset vaikkapa älykkäiden oppaiden asetuksiin konvertoitumaan automaattisesti.
Muuta uutta
Jonkin verran selkeytetyssä videoiden leikkaustilassa jo nauhotettuja videoita voi trimmata levytilan säästämisen nimissä, ja yksittäisen nauhoituksen keskeltä voidaan erotella valittu osuus omaksi pätkäkseen joko viemällä se muussa formaatissa ulos ohjelmasta tai jättämällä se EyeTV:n sisäiseen käyttöön EyeTV-nauhoitusformaattia käyttäen.

Leikkaustila toimii perusvarmasti
AppleScript-tukensa myötä EyeTV:lle on kehitetty niin julkisessa jaossa olevia skriptejä kuin omaan käyttöön luotuja ajansäästäjiä. Näiden käynnistäminen onnistuu jatkossa uuden skriptivalikon kautta, joka ilmestyy EyeTV:n valikkoriville kun ohjelman skriptihakemistoon on raahattu skriptejä. Muutoksien näkyminen valikossa tosin vaatii ohjelman uudelleenkäynnistyksen.
VHS-materiaalin tai muun ei-digitalisoidun videomateriaalin digitalisoimiseen ja sen myötä iPod-yhteensopivaksi muuttamiseen EyeTV 3 tarjoaa avuksi iPod Assistantin. Aiemmista versioista tutun VHS Assistantin pohjalle rakennettu apuri siis opastaa käyttäjäänsä prosessin alusta loppuun, mutta tarvitsee toimiakseen asianmukaisen rautavarustuksen. Tästä syystä ominaisuus jäikin siis testaamatta.
Yhteenveto
Selvästi ongelmattomampi päivitys kuin mitä 2.0 -päivitys aikoinaan ensimmäisessä iteraatiossaan oli — minkäänlaisiin varteenotettaviin ongelmiin kun ei EyeTV 3:n kanssa törmätty, ei 3.0 -version eikä 3.0.1 -versionkaan kanssa. Hyödyllisiä ominaisuuksia on tullut mukavasti lisää, ja jo aiemmin mukana olleita käytännöllisyyksiä on paranneltu ja niiden toimintaa tehostettu juuri sopivasti.
Päivitykselle määrätty 39,95 eur hinta vaikuttaa korkeahkolta (kokoversio 79,95 eur), mutta lienee uutuuksien ja uudistusten nimissä kuitenkin oikeutettu. Jo pelkät Smart Guidet kun ovat pienen investoinnin arvoinen lisä.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset
|


















