Leopardin kyydissä, osa 1: ikonit, Cover Flow, Quick Look, ikkunat, valikkorivi ja Dock
28. lokakuuta 2007 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Vihdoinkin se tuli - kauan odotettu Mac OS X -käyttöjärjestelmän tuorein inkarnaatio, Mac OS X Leopard. Yli kolmellasadalla uudistuksella tai uudella ominaisuudella varusteltu kissaeläin on ollut lukemattomien nörttien mutta myös tavallisten käyttäjien ostoslistalla pitkän aikaa, eikä mediahuomiotakaan ole varsinkaan rapakon takana uupunut.
Leopardin pahvinen paketti on saanut osakseen lähes täydellisen make-upin, jonka hologrammiefektien myötä voisi kuvitella ostaneensa ennemminkin jonkin pelin kuin käyttöjärjestelmän. Hintapolitiikaltaan Leopard on hoidettu hyvin, sillä Tigeristä tutut hinnat 129 eur (single user) ja 199 eur (5-user family pack) ovat pysyneet.
Uuden Macin vastikään ostaneiden on hyvä tietää myös, että Leopard-päivitys on saatavissa pelkillä postikulukustannuksilla (8,95 eur), mikäli uusi Mac on ostettu 1. lokakuuta 2007 tai sen jälkeen. Mikäli Leopardin mielii itselleen saada tällä hinnalla, on muistettava että tarjous päättyy 29.12.2007.
Asennus
Käyttöjärjestelmä asennettiin allekirjoittaneen 1,83 GHz Core Duo iMaciin puhtaalta pöydältä, eli koneen sisäinen kiintolevy laitettiin ennen asennusta sileäksi kahden partition turvin. Ennen partitiointia Leopardin asentajaohjelmalla oli vaikeuksia tunnistaa kiintolevyn silloista yhtä partitiota, mutta vastaavantapaisiin ongelmiin olikin saman levyn kanssa törmätty jo aiemmin, syypäänä ilmeisimmin lukuisat BootCamp-kokeilut.
Ennen asennuksen käynnistämistä karsittiin asennettavista kohteista turhuudet pois, eli kaikki muut kielipaketit paitsi suomi (englanti asentuu jokatapauksessa) sekä muut paitsi tarvittavat (HP:n) tulostinajurit. Tuttuun tapaan asennus tapahtui rattoisan vauhdikkaasti, noin 30-35 minuutissa.
Varsinaisen asennuksen jälkeen kone kyseli vielä, halutaanko käyttäjien asetuksia ja kotihakemistoja, verkkoasetuksia, ohjelmia tai muita tiedostoja kopioida muilta levyiltä. Tapauksessamme valittiin siirrettäväksi kaksi käyttäjää, verkkoasetukset sekä ohjelmistot, mutta muita tiedostoja ei siirrettäväksi merkitty. Luonnollisesti näiden tietojen siirtäminen olikin sitten aikaavievää puuhaa, sillä kyseessä oli kuitenkin toistasataa gigatavua tauhkaa.

Siirron päätyttyä Leopard ilmoitti Microsoft Keyboard -ohjelmiston vaativan mahdollisesti uudelleenasennuksen, sekä varoitti kytkemästä “vanhaa tietokonetta” samaan verkkoon uuden Leopard-asennuksen kanssa, sillä siirretyt verkkoasetukset sisälsivät staattisen IP-osoitteen konfiguraation.
Viimeisenä vuoroon tulivat vielä ei-Apple-näppiksen tunnistaminen tiettyä näppäintä painamalla, sekä rekisteröintitietojen kuten nimen ja postiosoitteen antaminen. Ja ei, rekisteröintinumeroa tai aktivointikoodia ei kuitenkaan edelleenkään tarvita (kiitos ja ylistys).
Ikonit, Cover Flow ja Quick Look
Tigeristä tutut oletusikonit ovat siirtyneet osittain taka-alalle uusien ikoneiden tieltä. Selvin ikoniuudistus on käynyt kansioiden kohdalla, niistä kun on luotu aiempaa kaksiulotteisemman näköisiä.

Lisäksi kuitenkin useat muutkin ikonit ovat kokeneet muutoksia tai ehostuksia, mukaanlukien Terminal, Activity Monitor, TextEdit, sekä useat Järjestelmäasetusten kohteet.
iTunesista tutussa Cover Flow -selailutavassa näkee selvimmin eron niiden ikoneiden välillä jotka on luotu Leopardille tarkoitetussa 512×512 pikselin muodossa, ja niiden jotka ovat vanhempaa 256×256 perua tai sitä pienempiä. Esimerkiksi TextEditin (TeXturin) ikonia zoomailtaessa voidaan lukea koko 11-rivinen kirjoitus joka ikonin paperilappusessa lukee, kun taas vanhempien ei-Apple-ohjelmistojen ikonit pikselimössöytyvät zoomailun seurauksena.

Cover Flow -selaustavan tuoma lisäetu esimerkiksi dokumenttien etsimiseen voi olla yllättävänkin suuri, sillä jokainen törmännee joskus tilanteeseen jossa muistaa suurinpiirtein miltä jokin dokumentti näyttää, muttei muista hakusanoja joilla dokumenttia voisi esimerkiksi Spotlightin kautta hakea.
Cover Flow ei näytä esikatselukuvaa pelkästään kuvatiedostoista, vaan myös Excel-taulukoiden, Word-dokumenttien, tavallisten teksti- ja RTF -dokumenttien, PDF-tiedostojen, videopätkien sekä HTML-tiedostojen sisältö on tirkisteltävissä. Monisivuisten PDF-dokumenttien kaikki sivutkin voi käydä Cover Flow -tilassa läpi, ja tarkemman katsauksen dokumentin sisältöön edelleen itse ohjelmaa avaamatta saa välilyöntinäppäintä painaen esiin tulevassa Quick Look -näkymässä.

QuickLookilla voi tutkiskella tiedostoja lähemmin
Fullscreen-tilaankin taipuva Quick Look on käytettävissä Cover Flow:n lisäksi myös muissa selailutavoissa, ja työpöydältäkin voi halutessaan napsia kohteita Quick Lookiin välilyöntinäppäintä räpläillen. Ohjelmistokehittäjillä on lisäksi mahdollisuus luoda Quick Look -plugineja, joilla Quick Lookin tukemien tiedostoformaattien määrää voidaan kasvattaa.
Hyödyllistä, käytännöllistä ja kätevää.
Ikkunat ja valikkorivi
Ikkunoiden käyttämissä teemoissa ei Leopardin myötä ole enää (onneksi) valinnanvaraa. Vanhoja teemoja kuten harjattua metallia pyytävät ohjelmat kun joutuvat nekin noudattamaan Leopardin uutta yhtenäistä teemaa, joka ei kieltämättä ole yhtään pahan näköinen. Aktiivisen ikkunan tunnistamista on myös helpotettu korostamalla sen tummuutta ja taustalla hilluvaa varjoa.
Finderin normaali selausikkuna on siis saanut osakseen neljännen selailutavan (Cover Flow), mutta myös muuta uutta on tapahtunut tällä saralla. Lähteet jaotellaan Leopardin Finder-ikkunan vasemmalla palstalla aiempaa selvemmin laitteisiin (kiintolevyt, iPodit, CD/DVD-levyt jne), jaettuihin kohteisiin (esim. AFP-palvelimet ja FTP/SMB-palvelimet), sekä “paikkoihin”. Paikkoihin sisältyy oletusarvoisesti muun muassa Applications-kansio ja käyttäjän kotihakemiston kohteita (Desktop, Documents, Pictures jne), mutta listalle voi myös itse lisätä kohteita entiseen malliin.
Viimeisenä sivupalkissa on edustettuna valmiit haut tämän päivän, eilisen ja viimeisen viikon kohteille, sekä kaikille kuville, kaikille elokuville ja kaikille dokumenteille. Omiakin älykkäitä hakuja voi tallentaa samaiselle listalle klikkaamalla hakutulosnäkymän tallennusnappulaa ja antamalla haulle nimen.
Monien kaipaama hakemistopolku on nyt laitettavissa pysyvästi näkyviin ikkunan alareunaan, ja polun kohteita tuplaklikkaillen voidaan siirtyä kohteesta toiseen. Tästä pisteet kotiin!

Käyttöjärjestelmän valikkorivi on jätetty osittain läpinäkyväksi, sen omenavalikon ikoni on muuttunut tummaksi, gradientilla varustelluksi Apple-logoksi, ja avonaisten valikkojen kulmat on nyt pyöristetty. Hyvännäköisen valikkorivin oikealta laidalta löytyy nyt myös oma eject-ikoninsa jonka kautta optiset levyt voidaan pulaututtaa koneen CD/DVD-asemasta ulos.

Help-valikkoon integroitu haku kattaa myös valikkojen kohteet
Kunkin ohjelman Help-valikossa on nyt lisäksi sisäänrakennettu haku, jonne hakusanoja näppäilemällä tuloksia haetaan sekä ohjelman varsinaisesta Help-osuudesta, että ohjelman valikkojen kohteista. Jälleen yksi uudistus sieltä järkevämmästä päästä.
Dock
Leopardin uudistetuista osista Dock on saanut osakseen melkoisesti käyttäjien ja median huomiota, eikä aivan syyttä, sillä Dockia on uudistettu visuaalisen puolen lisäksi myös toiminnollisesti. Uusi Dock on aiempaa kolmiulotteisemmin rakennettu, näyttäen käytännössä lasihyllyltä jonka pinnalle on heivattu läjä ikoneita.
Hyllyn pinta heijastaa ikoneiden lisäksi myös lähettyville liikuteltujen ikkunoiden sisältöä, aiemmasta Dockista tuttu nuoli avonaisen ohjelman alapuolella on muuttunut kirkkaaksi valopilkuksi ja ohjelmaikoneiden ja dokumentti- sekä roskakori-ikoneiden välinen rajaviiva on sekin uusittu ulkoisesti. Vanhat tutut genie- sekä scale-efektit, Dockin automaattinen piilotus sekä ikoneiden suurentaminen osoitettaessa löytyvät edelleen valikoimasta.
Siirrettäessä Dock oletusarvoisesta sijainnistaan (ruudun alalaidalta) vasempaan tai oikeaan laitaan hyllymäinen olemus korvataan tummataustaisella, reunoistaan pyöristetyllä taustalla. Kahta näyttöä rinnakkain käytettäessä Dock siirtyy oikealle laidalle määrättynä oikeanpuoleisen näytön oikeaan laitaan saakka, joten sen saa siis pois päänäytöltä tilaa viemästä.

Ruudukko (grid)

Viuhka (fan)
Dockiin vietyjen kansioiden sisältö voidaan tuoda näkyville kahdella eri tavalla - joko viuhkan muodossa tai ruudukkona. Molemmissa tavoissa ikoneita tuodaan sen verran näkyviin kuin järkevissä rajoissa on mahdollista, ja loput ikonit saadaan näkyviin avaamalla kansio yhtä nappia painamalla normaalisti Finderiin. Dockista klikattaessa näytettävien kansiosisältöjen järjestyksen voi määrittää tapahtumaan nimen, lajin, tai lisäys/luomis/muokkauspäivämäärän mukaisesti.

Dockiin viedyn kansion kohteiden järjestyksen voi valita viidestä vaihtoehdosta
Kaikkiaan Dockin uudistus on tyydyttänyt toistaiseksi niin ulkoisesti kuin käytännöllisestikin ajatellen, vaikka se viekin kenties hieman aiempaa enemmän tilaa näytön alalaidasta. Varsinkin kansioiden sisällön pikainen operointi on hilkulla siirtyä allekirjoittaneella enemmän Dockin puolelta tehtäväksi, avaamatta kokonaista kansioikkunaa.
Yhteensopivuushuomioita
Kuten Leopard asennusvaiheen datamigraation päätteeksi kertoi, Microsoftin näppäimistöohjelmisto ei tosiaankaan toiminut Leopardin käyttöönoton jälkeen. Käyttöjärjestelmän ehdotuksen mukaisesti ohjelmisto asennettiin kuitenkin uudelleen, jolloin se lähtikin ongelmitta taas toimimaan.

Mail-ohjelman käytännöllinen lisäosa Mail.appetizer taas ei Leopardin Mailissa toimi, sillä Mail disabloi kyseisen palikan välittömästi kun ohjelmaa avataan. Uudempaa versiota Mail.appetizerista ei ole, joten tottuneet appetizeristit joutuvat ainakin hetken aikaa nuolemaan näppejään.
FirstClass-ohjelmiston versio 8.101 kaatui jokaisella yhteydenottokerralla Leopardissa, mutta päivitys versioon 9.022 korjasi tämän ongelman. Toisaalta uusi versio myös kehnontaa FirstClass-kokemusta, mutta se onkin jo asia erikseen. Myös NeoOffice saatiin toimimaan ongelmitta asentamalla tuorein versio 2.2.2.
Muista softista ongelmitta Leopardissa ovat toimineet tähän mennessä mm. seuraavat kolmansien osapuolien tuotteet: Cyberduck, Fugu, GIMP 2.4rc3, GraphicConverter, Microsoft Office 2004 (Entourage, Excel, PowerPoint, Word), Mozilla Firefox, Opera, Parallels Desktop (Vista Ultimatella), RealPlayer, Remote Desktop Connection (Microsoft), Skype, TextMate, TextWrangler sekä VLC Media Player. Peleistä toimiviksi on todettu toistaiseksi ainakin Call of Duty 2, Colin McRae Rally Mac (Demo), Redline sekä Wolfenstein ET.
Muita huomioita
- Linkit voidaan avata Terminalista nyt right-klikkaamalla linkkiä ja valitsemalla Open URL. Myös ^ :llä varustellut linkit toimivat, toisin kuin Tigerissä. Samasta popupista voidaan myös käynnistää Spotlight- tai Google-haku. Linkkejä voi myös tuplaklikata auki pitämällä cmd-shift -näppäimiä samalla alas painettuina.
- Kun käyttöjärjestelmää käytetään englanninkielisenä, Terminalin tabien välillä voidaan liikkua komennoilla cmd-{ ja cmd-}. Kun kieleksi taas valitaan suomi, tuolloin tabien välillä liikutaan komentonäppäimen ja nuolinäppäimien avulla. Englanninkielisessäkin kuviossa tabien välillä liikkuminen onnistuu kuitenkin myös komennoilla cmd-shift-nuolinäppäimet.
- Otettaessa screenshotia valitusta alueesta (cmd-shift-4) näytetään valitun alueen koko pikseleissä kursorin vieressä. Ennen kun hiiren nappi painetaan alas alueen valitsemiseksi, näytetään samaan tapaan kursorin sijainnin X/Y -arvot pikselin tarkkuudella.
- Finderin näkymäoptio “Näytä kohteen tiedot” toimii selvästi Tigeriä responsiivisemmin, päivittäen esimerkiksi kiintolevyn nimen alla näytettävän levytilastatuksen reaaliajassa
- AFP- yms verkkolevyt näkyvät Finderin sivupalkissa palvelimen nimellä, jota klikattaessa päästään käsiksi itse osioihin
- Leopardin Disk Utilityllä voi luoda HFS+ -levyille lennossa lisää HFS+ -osioita alustamatta itse kiintolevyä. Lopputulos saattaa kuitenkin vaihdella kiintolevyn kunnon ja fragmentoitumisen mukaan, joten varovaisuutta ja varotoimenpiteitä kehiin tätä harkitessa.
- Dockiin ilmestyvä Downloads-kansio sijaitsee todellisuudessa käyttäjän kotihakemistossa. Mikäli kotihakemistossa oli jo ennen Leopard-asennusta käyttäjän itsensä luoma Downloads-kansio, näkyy sen sisältö samantien Dockin Downloads-kansiota klikattaessa.
- Finderissä kohteet pakataan .zip -paketeiksi komennolla “Compress N items”. Aiemmin saman valikkokohteen nimi oli “Create archive of N items”.
Tutkiskelu jatkuu, raportin seuraava osa tiedossa ~piakkoin.

















