EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Kokemuksia: Logitech MX Air

15. elokuuta 2007 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

Ajatus hiirestä ilmassa ei liene ensimmäisenä mielessä aivan kaikilla langalliseen perushiireen tottuneilla pulliaisilla. Logitech teki ajatuksesta kuitenkin totta lanseeraamalla laserhiiri MX Airin, joka toimii niin kiinteillä pinnoilla kuin ilmassakin. Vaikka hiirelle ei virallista Mac-tukea löydykään, päädyimme kuitenkin mielenkiinnosta koeajamaan tuotteen.

Laserseurantaa hyödyntävä MX Air käyttää ilmasuunnistuksessa uutta Freespace-tekniikkaa, jonka sanotaan perustuvan muun muassa painovoimatekijöihin ja Fittin lakiin. Kun hiiren nostaa tarpeeksi korkealle irti pöydästä tai muusta pinnasta, voi kursoria käskeä ruudulla mihin tahansa suuntaan kääntämällä hiirtä sivuille ja/tai tilttailemalla ylös- ja alaspäin. Valmistajan mukaan paras tapa omaksua MX Air on ottaa hiiri käteen kuin kaukosäädin, pitäen peukaloa hiiren päällä ja muita sormia sen alla. Kieltämättä tuo ote lisää vakautta kursorinkin liikkeisiin.

Aivan ensimmäisten suunnistusyritysten päätyessä hupaisiin lopputuloksiin päästiin hiiren ilmassakäyttäytymisen kanssa sinuiksi jo viimeistään noin tunnin sisällä. Pientä sähellystä osui eteen lähinnä tilanteissa joissa normaalin pöytähiiren ollessa kyseessä nostettaisiin sitä hiirimatolla ilmaan ja laskettaisiin se eri kohdalle hiirimattoa. Selvästi helpompaa käyttö kuitenkin oli kuin mitä ennakkoon tuli kuviteltua, joten siitä pisteet kotiin ja moitteet ennakkoluuloiselle toimittajalle.

Käyttötuntuma ja ulkoasu kohdallaan, toimivuus Macissa ei

Käyttipä MX Airia sitten ilmassa tai pintojen päällä, käyttötuntuma vaikuttaa lähes jatkuvasti hyvältä, eikä ergonomisiin ongelmiin lyhyen testijakson aikana keritty törmätä. Kapean muotoilunsa ja taustavalaistujen nappien sekä scrollpanelin myötä MX Airin ulkoasu miellyttää kovasti silmää, mutta Mac-ajurien puuttuessa napeista osa ei ole toiminnollisia Mac-ympäristössä.

kuva

Hiiren perusnapit eli ykkös- ja kakkosnappi sekä virtuaalinen scrollpanel toimivat Maceissa, mutta kaksi hiiren neljästä pienemmästä napista jäävät toimintakyvyttömiksi. Toisaalta taas loput kaksi noista neljästä pikkunapista toimivat tavallaan - Back-nappi hiiren nelosnappina ja Set-nappi hiiren ykkösnappina.

Virtuaalista scrollpanelia voidaan käyttää usealla eri tavalla, joko laukaisemalla skrollaus vauhdilla päälle sormella huitaisten, hipoen scrollpanelin pintaa hiljakseen tai painamalla sen päissä sijaitsevia nuolia painallus kerrallaan. Samaan tahtiin skrollaamisen etenemisen kanssa kuuluu hiiren sisuksista pieni tikitys, joka hiljaisemmassa huoneessa kuulostaa jokseenkin ärsyttävältä.

MX Air tukee myös toimintojen kuten voimakkuuden säädön säätämistä elemäisillä liikkeillä, mutta näitä liikkeitä ei testikokoonpanossamme (MX Air + 17″ iMac Core Duo/Mac OS X v10.4.10) toimimaan saatu.

kuva

Noin 5 päivän käyttöaika yhdellä latauksella, langattomuus USB:n varassa

kuva

Viittä päivää MX Airia ei testijaksomme aikana keritty käyttää, mutta noin kolmen päivän käytössä ei akun vähäisestä varauksesta kertovaa lamppua nähty missään vaiheessa. Valmistajan mukaan akku kestää täydellä latauksella noin viiden päivän peruskäyttöä, ja pikalatauksella yhden päivän ajan.

Täyteen lataukseen kuluu aikaa noin 2,5 tuntia, ja pikalataukseen puolisen tuntia. Akun lataus tapahtuu mukana toimitettavalla telakointiasemalla, ja akun turhaa kulumista voi vähentää kytkemällä hiiren pois päältä sen pohjassa sijaitsevaa on/off-nappia käyttäen.

MX Airin langattomuus toimii kuten valtaosassa muitakin Logitech-ratkaisuja, eli vastaanotin on toteutettu pienen USB-palikan muodossa. Mac-tuen lisäksi myös Bluetoothin voi siis lisätä toivelistalle MX Airin seuraavaa revisiota ajatellen.

Yhteenveto

Sutjakan oloinen, lyhyen totuttelun vaativa hiiri joka toimii pääosin moitteetta. Ajoittain ärsyttävää tikitystä lukuunottamatta scrollpanel on toteutettu toimivasti, eikä laitteen ulkoasussa ole moitittavaa. Mac-ajureita ei kuitenkaan löydy, joten täysimittaiseen käyttöön hiirtä ei macisteille voi suositella. Kokemuksena kuitenkin mielenkiintoinen, joten mikäli mahdollisuus eteen sattuu, suosittelemme ehdottomasti kokeilusessiota MX Airin parissa.

Keskustele tästä artikkelista…


Logitech MX Air