Se vain kasvaa ja kasvaa…
21. toukokuuta 2007 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Viimeaikaisia Apple-liitännäisiä lukuja on ollut ilo katsella. iPodeja meni viimeisimmällä neljänneksellä kaupaksi yli 10,5 miljoonaa kappaletta, ja Maceja myytiin samassa ajassa yli 1,5 miljoonan unitin ennätyksellinen erä. Ei siis ole ihme, että Apple kipusi pitkästä aikaa tietokonetoimittajien top 5 -listoille Yhdysvalloissa, vieden läppäripiirakasta 9,9% ja pöytäkonepiirakasta 7,7% osuuden.
Talouspuolella tämä näkyy tottakai myös - vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna Q2/07 onnistui tulojen suhteen 88% paremmin, ja pörssissä (NASDAQ) AAPL huitelee vuoden takaisen n. 68 dollarin sijasta jo noin 110 dollarissa.
Kutkuttaa vatsanpohjaa, vaikkei Applen osakkeita tai muitakaan osakkeita allekirjoitaneen takataskusta löydy. Tulevaisuus yhtiön kannalta näyttää hyvältä, kasvun jatkaessa kasvamistaan huolimatta siitä ettei vastikään FCC:n hyväksynnän saanut iPhone tai Mac OS X Leopardkaan ole vielä ehtinyt edes markkinoille. Henkilökohtaisesti näistä kahdesta odotan suuremmalla vimmalla Leopardia, vaikka Tigerilläkin pärjääkin enemmän kuin mainiosti.
Vistakin myy
Redmondin tuorein viritys Vista on mennyt viimeaikoina mukavasti kaupaksi (40 miljoonaa lisenssiä 100 päivässä), vaikka myyntiluvut aivan viimeisimpien tilastojen mukaan laskivatkin keskimääräisissä viikottaisissa lukemissa takaisin Windows XP:n myyntilukujen alapuolelle. Mac-myynteihin ja sitä myöten Mac OS X -käyttöjärjestelmän levinneisyyteen Vista-myynnit eivät kuitenkaan toistaiseksi ole vaikuttaneet, vaan kuten mainittu, omenaiset myyntiluvut ovat vain kasvaneet - myös sillä neljänneksellä jolloin Vista tuotiin markkinoille.
Viimeistään siinä vaiheessa, kun useiden yritysten pitkän linjan Windows-keskeiset IT-dudet hankkivat kotikoneekseen Macia jottei kotona tarvitsisi säätää turhia, tiedetään että suunta on vahvasti positiivinen. Esimerkiksi palvelin- ja peruskonttorikäytössä liikehdintä ei ole niinkään suurta, mutta nimenomaan koteihin näitä omenakoneita päätyy aina vain enemmän ja enemmän. Joko pääasialliseksi koneeksi tai win/linux-järjestelmien rinnalle. Entistä todennäköisempää alkaa olla, että itse kunkin tuttavapiiristä jonkin sortin macisti löytyy.
Jatkuuko Applen kasvu?
Vaan jatkuuko Applen kasvu vielä ensi vuonnakin, tai sitä seuraavina vuosina? Ominaisuuksiensa puolesta Leopard houkuttelee varmuudella jälleen satojatuhansia ellei miljooniakin ihmisiä astumaan Mac-maailman pariin, samalla kun Applea kohtaan tunnettu varauksellisuus ja ennakkoluulot jatkavat hälvenemistään iPodien tuoman positiivisen julkisuuden ja positiivisten käyttökokemuksien myötä.
Vaikka Leopard kuinka hyvä olisikin ja ennakkoluulot Applea kohtaan karisisivat, paljon on kuitenkin kiinni myös siitä, miten iPhone suoriutuu kaiken tämän hypetyksen jälkeen oikeassa käytössä, tavallisten pulliaisten käsittelyssä. Oleellinen impakti on myös tavalla jolla iPhonea Euroopassa päädytään myymään, eli saako puhelimen hankittua ilman kytkykauppaa puhtaalla käteisellä vaiko ei.
iPodit jatkanevat suuresta suosiosta nauttimista niin kauan kuin laite pidetään yhtä loistavana käyttöliittymältään ja designiltaan, joskaan kukaan ei oikein näytä osaavan kertoa tai ennustaa, miten iPodit ja iPhone jatkavat yhteiseloaan toisiinsa nähden. Ja niin, tottakai kaikkien tuotteiden katteiden pitää olla kohdallaan, mutta tämähän seikka on Applen tapauksessa kautta aikain ollut kunnossa. Enemmänkin kuin kunnossa.
Joka tapauksessa hyvältä näyttää, ja näyttää todennäköisimmin muutaman vuodenkin päästä, kunhan optiosotkun kaltaisia omituisuuksia ei enää kovin montaa kertaa reitille osu.















