TubeStick tuo eloa Macin digitv-markkinoille
6. huhtikuuta 2007 | Kirjoittaja: Ilkka ViinikanojaMacin digitelevisioratkaisujen kenttä eli pitkään hiljaiseloa Elgaton omien laitteiden ja yhtä lailla Elgaton EyeTV-ohjelmistoa käyttävien kolmannen osapuolen laitteiden hallitsemana, mutta hiljattain pakka meni kerralla sekaisin. Suunnilleen samoihin aikoihin tuli ilmi Miglian EyeTV-lisenssisopimuksen päättyminen sekä digi-TV:n osalta uuden yrittäjän, saksalaisen Equinuxin ilmaantuminen apajille. Jälkimmäisen firman tuote TubeStick onkin tällä kertaa tarkastelussa.
TubeStickin myyntivalttina toimii noin 50 euron hinta (39,95€ + toimituskulut, jotka Omenamehu.org -foorumin käyttäjien mukaan ovat Suomen kohdalla 12,50 euroa), ja lisätäkynä Equinux tarjoilee MediaCentral-ohjelmiston kylkäiseksi ainakin näin alkuvaiheessa. Mutta tarjoaako paketti vastinetta rahalle vai onko kyseessä klassinen esimerkki aiheesta “hyvää ja halpaa saa ostamalla molemmat”? Tämä selviää tuota pikaa.

Perusrautaa
Raudan suhteen TubeStick ei mitään erityisiä kunniamainintoja kerää, vaikka hommansa hoitaakin. Tikku on miellyttävän pieni, mutta samalla sen verran leveä, että viereinen usbiportti läppärissä jää osittain piiloon. USB-jatkojohto tuleekin tässä tapauksessa tarpeeseen. Jatkojohdon pituus ei tosin ole mikään hulppea, mutta ei myöskään samanlainen (huono) vitsi kuin Elgaton tikuilleen tarjoama roikka.
Antenniliitäntä vaatii Miglia TVMinin tapaan ylimääräisen ja kohtuullisen helposti hukkuvan adapterin, joten mahdollisissa kuljetustilanteissa adapteri kannattaakin jättää antenniin kiinni. Kuljetuksia tosin haittaa Elgatojen tapaan ohut ja heiveröisen oloinen antenni, joten lisäsuojaa joutuu TubeStickinkin kanssa harkitsemaan, tai sitten pitää todeta että näillä hinnoilla ei nappaa/kiinnosta ottaako antenni osumaa.
Toisaalta laitteen myyntipakkaus on yllättävän sivistynyt kooltaan, joten sekin voi tarvittaessa toimia kuljetuslaatikkona, rohmuamatta kuitenkaan repusta tai laukusta liikaa tilaa. Vaikka antenni herättää ulkoiselta olemukseltaan epäilyksiä, riitti testipaikassa kuitenkin vastaanottotehoa ilman kummempia ongelmia.
EyeTV:n oppipoika
Ja nyt siihen monia taatusti kiinnostavaan puoleen, eli TheTube-ohjelmistoon ja sen kilpailukykyyn EyeTV:tä ajatellen. EyeTV on ollut jo hyvän aikaa markkinoilla ja päivittynyt versionumeroltaan jo 2.3:een, joten edullisemmalta vasta-alkajalta ei ole kovinkaan realistista odottaa samaa ominaisuuskirjoa.
Ensivaikutelma TheTubesta onkin asiallinen, ja ruudun laidassa asustava ohjelmalista on käytännöllinen, joskin kaksikielisistä infoteksteistä ohjelmista näkyy pääsääntöisesti vain ruotsinkieliset versiot. Ohjelmalistan lisäksi näkyvillä on tallennus- ja pause-säätimet MediaCentralin käynnistävän nojatuoli-ikonin lisäksi. Harmillisesti kunnollinen EPG loistaa poissaolollaan.

TheTube tajoaa tuen useammalle käyttöpaikalle, joka onkin varsin tervetullut ominaisuus TubeStickin tapaisen helposti kuljetettavan tikun kanssa. Tämän myötä voikin tallentaa viritykset esimerkiksi kodille ja kesämökille erikseen, jolloin viritystä ei tarvitse tehdä aina uudestaan paikasta toiseen siirryttäessä.

Tallennus on alue, jossa TheTuben tuoreus tulee selkeästi esille - se kun on vielä varsin rajoittunutta. Tallennus onnistuu vain tallennuspainiketta painamalla, eli ajastusmahdollisuutta ei ole, joskin Equinuxin sivuilla moista pidetään mahdollisena päivityksessä lisättävänä ominaisuutena. Tallennuksia ei voi myöskään editoida, joten mainoskatkoja ja muuta ylimääräistä roinaa ei saa jälkikäteen poistettua. Lisärasitteena tallennukset menevät Equinuxin omaan formaattiin, joten erillisellä editorilla muokkauskaan ei onnistu.
Tallennukset voi viedä iTunesiin, mutta resoluutio rajoittuu 320×240:een, ja siinä missä tuo on vielä täysin riittävä iPodille, niin rakeisuuden huomaa jo läppärin näytöllä fullscreen-tilassa. Lisää export-vaihtoehtoja on kuitenkin luvassa Equinuxin sivujen mukaan tulevien päivityksien myötä.
Nauhoitukset tallentuvat ~/Library/Application Support/TheTube -kansioon, ja siinä missä ohjelman käyttöliittymä ei tarjoa tuon vaihtamiseen kontrolleja, onnistuu vaihto ~/Library/Preferences/com.equinux.TheTube.plist -tiedoston TTTemporaryFolder-asetusta käsin muokkaamalla. Mukavana lisänä oletushakemistoon tallennettu lähetys sekä uuteen kansioon otettu tallennus olivat molemmat edelleen listalla ja käyttökelpoisina TheTubessa. Yhden Simpsonien jakson vieminen TheTubesta iTunesiin kesti siedettävät 19 minuuttia, mutta toisaalta EyeTV jauhoi vastaavanlaatuisen exportin kuudessa minuutissa.
TheTube tukee TubeStickin lisäksi myös muutamia muita tikkuja, joihin manuaalin mukaan lukeutuvat Twinhan DTV Alpha, Terratec Cinergy T2, Miglia TVMini, Digitus DVB-T Digital USB 2.0 TV Receiver Stick (eivät sitten yhtään pidempää nimeä keksineet, johan tuonne olisi vielä pari hienoa buzzwordia saanut ympättyä -toim. huom.) ja Freecom DVB-T USB Stick. Monia miellyttänee myös tieto siitä, että Apple Remote on tuettu ja toimii kiltisti TheTuben kanssa.
Front Row’n haastaja
Kuten jo aiemmin tuli mainittua, näin aluksi TubeStickien kylkiäisenä saa Equinuxin MediaCentral-ohjelmiston, joka haastaakin Applen Front Row’n etenkin ominaisuuksien osalta. MediaCentralissa onkin ominaisuudet kohdallaan, tarjolla on nimittäin kaikki Front Row’n osaama mutta myös paljon muuta. TubeStick-kytkykaupassa ei olisi paljoa mieltä ilman TV-tukea MediaCentralissa, ja samaa ovat nähtävästi miettineet Equinuxillakin, sillä TV-vaihtoehdon takaa löytyy TubeStick ja koneen sisäänrakennettu iSight (järkevää käyttöä tälle pelkästään toistavalle ominaisuudelle en tosin ihan heti keksi).
Kun mukaan on tuupattu pari pientä peliä, valmiit linkit Youtubeen ja Google Videoon ja jopa mahdollisuus soittaa Skype-puheluita, niin vaihtoehtoja on mediakeskuskäyttöön varsin mukavasti. TheTuben tapaan Apple Remote toimii MediaCentralin kanssa, joskin muutaman sekunnin harkinta-aikoja joidenkin painallusten kanssa esiintyi häiritsevän usein. Tämä ei valitettavasti ollut ainoa bugi, vaan TV-puoli kippasi säännöllisesti myös maksukanavan kohdalle osuessa. Tähän ongelmaan tosin auttaa maksukanavien poisto listalta, MediaCentraliin kun pitää kanavat muutenkin virittää erikseen ärsyttävästi aina päällimmäisenä pysyvän asetusikkunan kautta.

Hieman turhan tiuhaan kävi myös niin, että näennäisesti onnistuneen MediaCentralista poistuminen jälkeen ohjelman nojatuoli-ikoni jäi kummittelemaan Dockiin ja komento+tabin listalle, ja vaikka jumiks-mies otti ja meni terminaaliin toteamaan notta “kill -9:stä päivää, teitillä ois ny audienssi tuolla saunan takamaastossa”, niin prosessin mielestä tämä oli ilmeisesti liian hapokas idea eikä vaan yksinkertaisesti pysty. Noh, uloskirjautuminen ja uusi sisäänkirjautuminen auttoivat sentään, joten aivan täyttä boottia ei tarvinnut tehdä, mutta käytännössä sama vaiva ohjelmien sulkemisesta ja käynnistelystä tuosta seurasi.

Ominaisuuksiltaan MediaCentral näyttää närhen suvunjatkovärkit Front Row’lle, mutta vakaudessa ja joidenkin osien suunnittelussa on Equinuxin koodarishenkilöillä vielä työnsarkaa. Jospa TubeStick-kytkykaupan myötä oletettavasti lisääntyvä suosio tuo ohjelmalle enemmän huomiota ja siten myös kehitysprioriteettia, sillä on harmi nähdä muuten hyvän softan käyttömukavuuden rapisevan bugisuuden myötä.
Yhteenveto
TubeStick on piristävä lisä Macin digitv-tarjontaan, etenkin kun hinta ei päätä huimaa. Ja vaikka EyeTV:n tasoista suoritusta ei ole kohtuullista odottaa halvemmalta ja tuoreemmalta tulokkaalta, niin ajastuksen kaltaisten perusasioiden puute nyppii. Mutta kun otetaan huomioon, että myös Miglia on siirtynyt TheTube-leiriin, niin olettaisin ominaisuuksien lisäämisen olevan varsin korkealla Equinuxin prioriteeteissa. Paketin mukana toistaiseksi tuleva MediaCentral vetää rahalle saatavan vastikkeen myös varsin miellyttäviin lukemiin. Tai siis vetäisi jos toimisi kunnolla, sillä ainakin testikoneella oikuttelun määrä ja laatu hipoi showstopper-tasoa.
Eli MediaCentralinkin osalta mennään päivityksiä odotellessa, joskin tässä tapauksessa ei niinkään ominaisuuksia vaan niitä kallisarvoisia bugikorjauksia toivoen. Arvosana jää hinnankin huomioimisen jälkeen kuitenkin kolmoseen, sillä ajastuksen puute ja MediaCentralin bugisuus syövät tikun käyttökelpoisuutta sekä nauhoitusvälineenä että mediakeskuksen osana. Mutta jos ja kun ongelmakohdat korjataan nostamatta hintoja massiivisemmin, pisteytys ansaitsisi varmasti korotuksen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan päivityksiä.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset
|

















