EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Shufflesomella toisen sukupolven Shuffleen eloa

7. helmikuuta 2007 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

Toisen sukupolven iPod Shuffle lanseerattiin viime vuonna hopeanvärisenä perusversiona. Vaikka soittimen minimalistinen muotoilu ja tyyli onkin omaa luokkaansa, saattaa yksivärisyys aiheuttaa joillekin tympääntymisen oireita. Shufflesomen design-tarrat ovatkin tässä vaiheessa tutustumisen arvoisia niille, jotka kaipaavat enemmän elävyyttä 2G Shufflen ulkoasuun.

Shufflesome-tarroja on suunnitellut jopa 36 suunnittelijaa - valikoimasta löytyy näin siis sekä hillittyä että radikaalimpaa designiä, ja myös tekeleitä tältä väliltä. Hyvin ohuesta vinyylimateriaalista valmistettujen kaksiosaisten tarrojen ensimmäinen osa sijoitetaan iPod Shufflen takaosaan, ja toinen osa soittimen etupuolelle. Play-nappia varten tarroihin on jätetty asianmukainen reikä.

kuva

Molempien tarrojen liimaaminen iPod Shuffleen tapahtuu ongelmitta, ja mikäli tarra sattuisikin ensiliimauksella menemään hieman vinoon, voi asennon korjata huoletta mikäli tarraa ei aivan täysin voimin ole painanut paikalleen. Shufflesomen asettaminen vinoon tosin vaatii melkoisen paljon, sen verran yksinkertaisista tarroista ja soittimesta on kuitenkin kysymys.

kuva

Mikäli tarrat jossakin vaiheessa jälkeenpäin haluaa Shufflesta irrottaa, onnistuu tämä helposti lämmittämällä tarroja käsillään hetken aikaa ennen operaation aloittamista. Tämänkin jälkeen tarrat ovat uudelleen käytettävissä vielä muutaman kerran, kunnes niiden liimapinta irroittelumeiningin myötä heikkenee.

kuva

Toimituksemme ei tähän hätään päässyt testaamaan tarroja uusien värillisten soitinten kanssa, joten tuosta soveltuvuudesta ei voida tässä vaiheessa sanoa mitään. Harmaille 2G iPod Shuffle -soittimille Shufflesome on kuitenkin tervetullut piriste.

P.S.: Shufflesome-tarroja on saatavilla myös ensimmäisen sukupolven iPod Shuffleille, ja halutessaan myös omia designejä voi lähettää valmistajalle.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotShufflesome

Vaatimukset

  • Toisen sukupolven iPod Shuffle
  • (testattu vain harmaalla versiolla)