Pikkusukka nanon suojaksi
20. tammikuuta 2007 | Kirjoittaja: Ilkka KoskiEritoten iPodeja varten luoduille suojille on usein löydettävissä halvempia vastineita, yllättävänkin arkipäiväisistä liikkeistä. Sattuipa eräänä päivänä allekirjoittanut eksymään lähimpään Tiimariin, jossa eteen osui hyvinkin huokeahintainen “mobile/mp3 sock” - pienikokoinen sukka, jonka yksinkertaisena tehtävänä on suojata kännykkää tai mp3-soitinta.
Pääkallokuviolla varusteltu sukka kassan kautta mukaan, ja hetken päästä oltiinkin jo kokeilemassa kuinka iPod nano sukkaan sopii. Ja hyvinhän se sopi, joskin tilaa jäi ympärille sen verran että mitenkään piukeasti tai liikkumatta nano ei sukan sisällä pysynyt. Sen verran paikallaan kuitenkin, että soittimen kuljetus sukan suojaamana tuntui luontevalta ja turvalliselta viimeistään sen jälkeen kun sukka asetettiin roikuskelemaan kaulanauhastaan.

Kuvassa Tiimarin sukkaan ahdettu hieman viidennen sukupolven
iPodia pienempi laite, jolla onkin jo jokseenkin ahtaat oltavat.
Sukan valmistusmateriaali on melkoisen ohutta, joten suojaa saadaan lähinnä naarmuuntumista vastaan - ei niinkään suurempia kolhiintumisia vastaan. Ensimmäisen sukupolven nanon lisäksi myös toisen sukupolven nanolle on sukassa riittävästi tilaa, ja mikä parasta, näistä naurettavan huokeahintaisista sukista on olemassa puolentusinaa erilaista versiota. Jos pääkalloteema ei siis lämmitä, vaihtoehdoksi tarjotaan muun muassa kukkaismeininkiä.
Summa summarum: Ylitilavuudestaan huolimatta pirteä tapaus. Pointsit kotiin.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset
|

















