Onko iPhone oikeasti vallankumouksellinen?
11. tammikuuta 2007 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Applen pääjohtaja Steve Jobs julkisti tiistai-iltana yhtiön pitkään ja hartaasti odotetun puhelintuotteen, iPhonen. iPodista, puhelintoiminnoista ja Internet-mahdollisuuksista koostuva iPhone vaikutti lanseeraushetkellä varsin asialliselta, kenties hieman futuristiseltakin, kosketusnäyttöineen kaikkineen. Ja vaikuttaahan se siltä edelleen.
iPhonen vastaanotto on ollut mediassa ja tekniikkahippien keskuudessa jotakuinkin kaksijakoinen. Epäilijöitä on mietityttänyt muun muassa suljettu alusta (ei 3rd party softia), kosketusnäytön todellinen soveltuvuus tekstiviestien kirjoittamiseen, sekä 3G-tuen puute ja sen myötä myös videopuheluiden tuen puute. Kosketusnäyttö on toisaalta myös yksi vetoavimmista asioista iPhonessa, yhdessä helppokäyttöisyyden, Safarin ja widgetien, integroidun iPodin sekä erilaisten sensoreiden kanssa.
Kosketusnäytön käytännöllisyys
Fyysisen näppäimistön korvaaminen kosketusnäytölle ilmestyvällä virtuaalinäppäimistöllä tuo häilyvästi mieleen ajan, jolloin Apple onnistuneesti poisti koneistaan perinteiset korppuasemat (..ja ihmiset sopeutuivat). Muutos norminäppiksestä virtuaaliseen on kuitenkin vielä paria astetta radikaalimpi, ja samalla myös asia jota muut puhelinvalmistajat eivät vielä ole uskaltautuneet suuressa mittakaavassa lähteä toteuttamaan.
Muutoksen yksi suurimmista eduista on se, että näytölle saadaan tällä järjestelyllä rutkasti enemmän tilaa, joka taas osaltaan tuo korvaamatonta lisäpuhtia esimerkiksi videoiden, valokuvien ja levyjen kansikuvien naatiskeluun. Tottakai myös hyötyohjelmilla, kuten web-selaimella (Safari) on näin enemmän tilaa hengittää, eikä kaikkea tarvitse tihrustaa niin pieneltä näytöltä kuin perinteisellä näppäimistöllä varustelluissa luureissa.
iPhonen kosketusnäyttö on Applen mukaan hyvin tarkka, tottelee yhden sormen kosketuksen lisäksi myös kahden sormen yhdistelmäkuvioita, eikä huomioi vahinkonäppäilyjä. Tässä vaiheessa mietityttää, minkälaisen kosketuksen tuo näyttö mieltää vahingossa tehdyksi - toivottavasti ainakin sellaisen jossa Suuri Nakkisormi osuu esimerkiksi tarkoitetun virtuaalinäppäimistön nappulan lisäksi myös osittain viereiseen nappulaan.
Mikäli tuo kosketusnäyttö toimii niin hyvin kuin myyntipuheista ja esimerkkivideoista saa käsityksen, tekstiviestien kirjoitusta ajatellen virtuaalinäppäimistö voi lopulta olla jopa nopeampi ratkaisu kuin perinteinen kännykän keypad-mallinen näppäimistö. Qwerty-näppiksellä varustellut kännykät taas saattavat piestä iPhonen virtuaalinäppäimistön nopeudessa. Yhtä kaikki, totuttelua tuo varmasti vaatii, ja nopeimman tuloksen saamiseksi myös molempien käsien käyttöä, kuten nykyisetkin näppäimistöt.

3G ohoi, missä olet?
Suomalaisia ja muita 3G-tekniikan suuremmassa määrin käyttöön ottaneiden maiden kansalaisia on iPhonessa ihmetyttänyt 3G-tuen puute. Kieltämättä tuo puute voi koitua tuotteen ensimetreillä konkreettiseksi esteeksi joillekin, mutta on kuitenkin ymmärrettävä että Apple kehittää tuotteitaan pääsääntöisesti jenkkimarkkinoille, jossa 3G ei vielä ole lähelläkään samoja käyttöasteita kuin esimerkiksi Suomessa.
Muistettava on myös, että puheessaan iPhonen tulevaisuudennäkymistä Steve Jobs mainitsi kuin mainitsikin 3G-tuen yhtenä seikkana, joten eiköhän tuo tuki ennen pitkää nähdä. Jos ei loppuvuonna Eurooppaan rantautuvassa versiossa, niin viimeistään vuonna 2008, sanokaa minun sanoneen.
3G-enabloituun iPhoneen saakka malttamattomimmat käyttäjät pärjäävät kuitenkin varmasti myös EDGE-yhteyksin, ellei aivan erityistä tarvetta videopuheluille tai raskaimmalle datansiirrolle ole.
N95-vertailu ja kolmansien osapuolien softat
ITViikko vertaili iPhonea ja Nokian tulevaa N95 -mallia keskenään, mainiten N95:n “kestävän vertailun iPhoneen”. Artikkelissa vedotaan asiallisesti N95:n oleellisiin GPS- ja 3G-ominaisuuksiin, mutta jätetään toisaalta huomioimatta esimerkiksi iPhonen suurempi näyttökoko ja resoluutio, kosketusnäytön tuomat tilaedut, suurempi tallennusmuisti, ja ennen kaikkea parhaimmillaan puolet N95:ää laajempi akkukesto.
Tämänhetkisen tiedon mukaan iPhoneen ei voisi asentaa kolmansien osapuolien ohjelmistoja, vaan kaikki puhelimen softat olisivat Applen toimittamaa tavaraa. Suljetulla alustalla Apple pystyy pitämään iPhonen toimivuuden parhaimmillaan, kun kolmansien osapuolien softat eivät ole aiheuttamassa potentiaalisia yhteensopivuus- tai muita ongelmia. Toisaalta useat taas kaipaavat luureihinsa erityisiä non-Apple-softia, ja saattavat tämän seikan vuoksi kääntyä juurikin esimerkiksi N95:n ja Symbianin pariin.
Final word
Kuvien ja videokuvan perusteella se on kaunis, upea ja ohut. Vakaa OS X puhelimessa Safareineen ja toimivine mailiohjelmineen sopii ajatuksena kuin nyrkki silmään, kosketusnäyttö herättää suurta uteliaisuutta, ja ennen kaikkea ylipäätänsä ajatus iPodista ja puhelimesta samoissa kuorissa saa kuolan valumaan.
Onko iPhone sitten vallankumouksellinen? Uskoisin, ainakin käyttöliittymältään, designiltään ja kosketusnäytön luomien mahdollisuuksien osalta. GPS:ää en kaipaa, ja vaikka sitä 3G-tukea myönnänkin rehellisesti kaipaavani, on iPhone lisätty jo loppuvuoden ostoslistalle. Eri asia on, mitä mieltä kaikki muut miljardit ihmiset ovat - heinäkuussa tämäkin varmasti selviää jonkinlaisina orastavina kesäkuun myyntilukuina.
Ilkka Koski
P.S.: Eräs tuosta suljetusta alustasta kumpuava huolenaihe on, uskokaa tai älkää, että pääseekö iPhonella ircaamaan :). Voi vain toivoa, että Apple on sisällyttänyt iPhoneen jonkin sortin ssh-clientin - tai vaikkapa Terminal Liten. Hätätapauksessa voisi tietenkin käytellä Safarilla jotakin java-pohjaista irc-clientiä, err.. :P















