EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Logitech FreePulse - Bluetooth-luurit iPodille

21. joulukuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

Logitechin suhteellisen vankka panostus iPod-liitännäisiin tuotteisiin jatkuu. Tällä kertaa testiimme päätyivät langattomat FreePulse -kuulokkeet, joita voidaan iPodien lisäksi lisäksi käyttää myös muiden sellaisten äänilähteiden kanssa, joiden varustukseen kuuluu 3,5 mm kuulokeliitäntä.

FreePulse koostuu lähettimestä ja kuulokkeista, joiden välille yhteys muodostuu Bluetooth-tekniikalla. Logitech ilmoittaa lähettimen ja kuulokkeiden väliseksi maksimikantamaksi noin 10 metriä, joka testissämme toteutuikin - myös siten että lähetintä ja kuulokkeita pidettiin eri huoneissa, suljettujen ovien takana.

kuva

Lähettimen ja kuulokkeiden parittaminen tapahtuu vaivattomasti painamalla kumpaisestakin löytyvää paritusnappia, joka samalla toimii myös on/off-nappina. Pariuduttuaan sekä lähettimen että kuulokkeiden ledit palavat sinisenä, ja mahdollisten yhteysongelmien aikana tuo sinivalo vaihtuu vilkkuvaksi punaiseksi.

Kuulokkeiden muoto

kuva

Perinteisimmästä sankamallista FreePulse poikkeaa vahvasti, sillä kuulokkeiden sanka sijoitetaan käytännössä niskan tietämille, eikä päälaelle. Varsinaiset kuulokeläpyskät pysyvät hyvin paikoillaan korvanlehtiin kiinnitettävillä kumi- tai silikonivalmisteisilla lenkeillä, lukuunottamatta tilanteita joissa kuuntelija kallistaa päätään taaksepäin reippaammassa määrin.

kuva

Fyysisiä kommelluksia ei testijaksomme aikana kuulokkeiden kanssa tapahtunut, mutta kuuntelijan pään koosta riippuen jonkinlaisia asetteluongelmia saattaa tulla esiin. Sangan pituutta kun ei pysty lyhentämään tai pidentämään, tai korvanlehdille tarkoitettuja lenkkejä pienentämään tai suurentamaan.

Äänimaailma muhkea, muttei avara

FreePulsella koettu kuunteluelämys niin konemusiikin kuin muidenkin lajityyppien kohdalla oli jokseenkin kiitettävä. Niin basso kuin kirkkaammatkin äänet pääsevät oikeuksiinsa, ja bassotoistoa voidaan kaiken lisäksi korostaa erityisellä bass boost -toiminnolla. Stereotoiston suhteen FreePulselta voisi kuitenkin toivoa hieman enemmän avaruutta, sillä tällaisenaan kaikki äänet tuntuvat jäävän liiaksi korvanjuureen - myös laadukkaasti stereototeutettujen biisien tapauksissa.

Maksimivoimakkuus jonka luureista irti saa, on juuri sopivalla rajalla, sillä tärykalvoja sillä ei aivan heti saa tuhottua. Äänenvoimakkuutta säädetään oikeanpuoleisesta kuulokkeesta, jonka ulkopinnan -/+ -kohtia painellen voimakkuus pienenee tai korostuu. Mainittu bassokorostus taas kytketään päälle painamalla samanaikaisesti kuulokkeiden virtanappia sekä äänenvoimakkuuden korotusnappia.

Akkujen lataus ja kesto

FreePulse saa virtansa akuista, jotka on sisäänrakannettu niin lähettimeen kuin kuulokkeisiinkin. Paketin mukana tulevaa laturia käyttäen molempia voidaan ladata samanaikaisesti, kumpaisellekin kun tulee laturista oma johtonsa.

kuva

Akkukestosta tai latauksen kestoajoista itse Logitech ei kerro yhtikäs mitään. Kokeiltaessa päästiin tuloksiin, joissa akut latautuivat täyteen varaukseen noin 2,5 tunnissa, ja luureja voitiin tuon latauksen jälkeen käyttää noin 6,5 tunnin ajan.

Yhteysongelmia riittämiin

Vaikkakin kuulokkeet selvisivät muuten melkoisen hyvin useamman päivän pituisesta testijaksostamme, yhteysongelmia tuli eteen ikävän paljon. Huolimatta siitä, kuinka pitkä välimatka lähettimen ja kuulokkeiden välillä oli, saattoi Bluetooth-yhteys katketa yhtäkkisesti ilman näkyvää syytä. Ajoittain niin rankasti, että lähetin ja kuulokkeet piti parittaa uudelleen, kun taas välillä yhteys palasi muutaman sekunnin päästä itse takaisin toimivaan tilaan.

Yhteysongelmia ilmeni useamman kerran, jokaisena testipäivänä, jopa silloin kun lähetin ja iPod olivat takin povitaskussa, eikä lähimaillakaan ollut minkäänlaisia muita aktiivisia Bluetooth-laitteita jotka kyseisiä katkoja olisivat voineet aiheuttaa.

Logitechin mukaan vastaanotto toimii parhaiten kun lähetintä pidetään kuulokkeiden oikealla puolella, mutta tällä ei vaikuttanut olevan merkitystä edellämainittuihin ongelmiin.

Yhteenveto

Freepulse tarjoaa käyttäjälleen passelisti soittoaikaa sekä kiitettävän laatuisen äänentoiston. Epäkohdat kuitenkin vievät pisteitä - muuten laadukas äänentoisto saisi levitä useiden muiden sankaluurien tapaisesti laajemmalle, ja Bluetooth-linkin tulisi pysyä vakaammin pystyssä. Arvosanaa laskee myös se surullinen tosiasia, ettei luurien sangan tai korvapidikkeiden kokoa voi muuttaa.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotLogitech FreePulse

Vaatimukset

  • iPod tai muu laite jossa 3,5 mm kuulokeliitäntä
  • (Sisältää joillekin iPod-malleille sovitinadapterit lähettimen parempaa istuvuutta varten)