Griffin radioSHARK
19. lokakuuta 2005 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Muodoltaan hain evää muistuttava Griffin Technologyn FM/AM-vastaanotin radioSHARK on tyyris mutta tyylikäs vaihtoehto radion kuunteluun. CD-levyllä toimitettavan ohjelmiston asennuksen jälkeen radioSHARK kytketään Macin kylkeen USB-piuhalla, jolloin laitteen “evän” molemmille puolille syttyy kolme sinisenä hohtavaa radioaaltoa.
Varsinaiseen kuunteluvaiheeseen päästään aukomalla asennettu radioSHARK -ohjelmisto. Tarpeettoman suurilla ikkunoilla varustellun ohjelmiston vastaanotinikkunassa näytetään nykyinen taajuus, ja muille taajuuksille etsiydytään tämän yläpuolelle sijoitetun taajuusjanan tai Seek-napin avulla. Mahdollisuus on annettu myös suosikkikanavien listaamiseen.
Radion puskemia lähetyksiä radioSHARK nauhoittaa AIFF- ja AAC -formaateissa. Oletuksena käytetään AAC-formaattia, joka pakkauksensa ansiosta vie vähemmän tilaa kiintolevyltä. Nauhoituksia voi tehdä sekä lähetystä kuunnellessa että ajastamalla nauhoituksia minkä tahansa kanavan kohdalle mihin aikaan tahansa tapahtuvaksi. Ajastukset voi määrittää myös toistumaan esimerkiksi päivittäin tai viikoittain.
Nauhoitetut pätkät tallentuvat kiintolevylle, ja tulevat käyttäjän halutessa näkyviin automaattisesti myös iTunesin kirjastoon ja omaan soittolistaansa. Laitteen kyljissä hehkuvat siniset radioaallot muuttuvat nauhoituksen ajaksi näyttävästi punaisiksi.
radioSHARKin parhaaksi ominaisuudeksi kapuaa mutkattomasti toimiva “on-demand” -ratkaisu, Time Shift -nauhoitus. Jatkuvasti radiota kuunnellessasi TS nauhoittaa kuunneltua kanavaa puskuriin asetuksista määritellyn minuuttimäärän verran. Käytännössä tämä mahdollistaa meneillään olevan radio-ohjelman laittamisen pauselle esimerkiksi kauppareissun ajaksi, jonka jälkeen kuuntelua voidaan jatkaa samasta kohdasta mihin jäätiin kauppareissulle lähtiessä. Mikäli tällaisia tilanteita epäilee tulevan useamminkin, kannattaa puskurin kokoa kasvattaa rohkeasti.
Puskurin sisältöä voi vapaasti toistaa mistä tahansa kohdasta, joten esimerkiksi lähetyksessä aiemmin soitetun biisin voi kuunnella uudelleen alusta lähtien tai uutiset voi kuunnella toistamiseen. Time Shift -nauhoitus saadaan jylläämään taustalla myös kun radioSHARK -ohjelmisto ei ole päällä.
Radion mukana toimitettavan ohjelmiston 1.0.5 -versio alkaa pian olla historiaa, ja Griffinin sivuilta onkin ladattavissa jo julkinen betaversio 2.0 -painoksesta. Kakkosversio muuttaa ohjelmiston ulkoasun parempaan suuntaan sekä pienentää 1.0.5 -version ylisuuret ikkunat inhimilliseen kokoon. Nauhoituksien ajastaminen tapahtuu joustavammin, taajuuskorjain tuo mukanaan uusia esiasetuksia ja suosittujen kanavien tallentaminen ja muokkaaminen suosikkilistassa toimii rutkasti aiempaa sujuvammin. Perusteita riittää 1.0.5 -version syrjäyttämiseen tällä betaversiolla.

radioSHARK widget
Bonuksena Tiger-käyttäjille edellämainitun betaversion mukana toimitetaan vastaanottimen perushallintaan tarkoitettu radioSHARK widget, jonka voi tosin ladata erikseenkin Griffinin sivuilta.
Loistavan Time Shift -ominaisuutensa ja uudemman ohjelmistoversion myötä radioSHARK on looginen lisä Maciansa media- tai musiikkikeskuksena käyttävälle. Internetissä streamattavien radiokanavien kuunteluun tottuneelle radioSHARK tuo lisäksi lisäarvoa kotimaisten ja paikallisradiokanavien muodossa. Osa kotimaisista radiokanavista tosin on jo kuunneltavissa Internetin kautta, mutta joidenkin (esim. Groove FM) kohdalla lähetyksiä ei vielä Internetiin saakka ole saatu tuotua.
Vaatimukset
Arvostelun mahdollisti |


















