Call of Duty 2
22. heinäkuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
Infinity Wardin rutkasti arvostusta saavuttanut sotapeli Call of Duty eteni jo viime vuoden lopulla kakkososaansa, joka on nyt vihdoin saatavissa myös Mac OS X -versiona. Intel-Maceissakin toimiva kakkosversio tuo mukanaan muun muassa parannellun tekoälyn ja grafiikan, sekä muutamia peliä helpottavia ominaisuuksia kuten kranaattivaroittimen.
Toiseen maailmansotaan, vuosille 1941-1945 sijoittuvan pelin aikana pelaaja toimii niin Neuvostoliiton, Ison-Britannian kuin Yhdysvaltainkin armeijan sotilaana, tahkoten pelikenttiä läpi muun muassa Neuvostoliitossa, Tunisiassa, Egyptissä, Ranskassa ja Saksassa. Vastuksena toimivan akselivallan nujertamisen helppous riippuu täysin vaikeusasteen valinnasta, neljän vaikeusasteen alimman tason tarjotessa vaivatonta etenemistä ja vaikeimman tason puolestaan merkittävästi realistisempaa meininkiä.
Yksinpelin etenemisen myötä pelissä näytetään vanhaa videomateriaalia sodan ajoilta pohjustuksena tulevalle tehtävälle, ja toistetaanpa Dwight D. Eisenhowerin aikoinaan liittoutuneiden sotilaille pitämä puhekin D-Day -tehtävän pohjustuksessa, juuri ennen Pointe du Hocin valtausyritystä. Aidolta näyttävä materiaali tuokin onnistuneesti oman osansa pelin sotaisaan tunnelmaan.
Tehtävävalinnat, kohteiden sijainti ja tekoäly
Call of Duty 2:n yksi uusista pelillisistä ominaisuuksista on mahdollisuus valita tehtävä useamman tarjotun joukosta - valittavaksi tehtävävaihtoehdoksi voidaan siis tarjota esimerkiksi jonkin talon puhdistaminen vihollisista tai vaihtoehtoisesti tarkka-ampujien eliminoimista toiselta puolelta kylää, joista jomman kumman suorittaessaan pelaaja pääsee taas kokonaispelissä eteenpäin. Niin näissä kuin muissakin tehtävissä pelaaja näkee tehtävään liittyvien kohteiden sijainnin näytön alareunan kompassiin kurkkimalla.
Kakkosversion parannellun tekoälyn arvon huomaa muun muassa sellaisissa tilanteissa, joissa liittoutuneiden sotilaat osaavat tulla auttamaan tukalaan tilanteeseen joutunutta pelaajaa. Aivan yksin ei siis tarvitse aina taistella, vaan tekoälyiset liittoutuneiden sotilaat ovat välillä suureksikin avuksi. Kanssataistelijat kertovat lisäksi hyvin informatiivisesti vihollisen liikkeistä pelaajan ympärillä, selvällä englanninkielellä joka myös tulostuu samanaikaisesti pelinäytön alareunaan.
Kaksi asetta kerralla
Armeija ja pelikenttä sanelevat sen, minkälainen aseistus pelaajalle oletusarvoisesti myönnetään. Jokaisen valtion armeijalta löytyy siis omanlaisensa valikoima realistisen näköisiä pistooleja, kiväärejä, kranaatteja ynnä muita, ja esimerkiksi kuolleiden akselivaltain sotilaiden jälkeensä jättämiä aseita voi noukkia huoletta omaan käyttöön. Aseita voidaan siis nimenomaan vaihtaa, mutta kahta asetta enempää ei yksi sotilas voi mukanaan kantaa, joten ennen vaihtohetkeä kädessä ollut ase pudotetaan sille paikalle jossa toinen ase noukitaan mukaan.
Varsinaisten tuliaseiden lisäksi mukaan mahtuu myös kranaatteja ja savukranaatteja, joista jälkimmäisiä käyttäen voidaan luoda oikeasti toimivia savuverhoja taistelutantereelle etulinjan hyökkäystä suojaamaan.
Saksalaisten ajoneuvo räjähtämässä
Mukana kannettavien aseiden lisäksi muutamassa pelikentässä pääsee käsiksi esimerkiksi joukkojenkuljetusaluksen konekivääriin, bunkkereiden integroituihin konekivääreihin sekä ilmatorjunta-aseisiin. Lisäksi pelaajan on osassa tehtäviä asetettava räjähteitä kulkuneuvoihin ja bunkkereiden oviin, käytettävä sinkoa panssarivaunujen tuhoamiseen, sekä ajeltava panssarivaunulla (samalla vaunun tykkiä käytellen). Vaikka lentokoneet pelin aikana useaan otteeseen tekevät näyttäviä hyökkäyksiä ja ylilentoja, pelaaja ei moista kuitenkaan koskaan pääse lentelemään.
Vihollinen pakenemassa moukaroidusta talosta…
Vastapuolen sotilaiden ja yleisen tulituksen lisäksi joissakin pelikentissä on hyvin oleellista välttää miinakentille astumista, ilmaiskuja sekä esimerkiksi bunkkereihin kohdistuvia kranaattihyökkäyksiä. Varsinaista näkyvää terveysastetta pelissä ei muista räiskintäpeleistä poiketen ole, vaan pelaajan ottaessa liikaa osumaa ohjeistetaan tätä piiloutumaan jottei lisäosumia tapahdu tai veiviä heitetä. Mikäli osumia tuossa tilanteessa kerkiää kuitenkin vielä tapahtumaan, on kuoleminen valitusta vaikeustasosta riippuen joko lähes varmaa tai täysin varmaa.
Monissa tapauksissa saksalaissotilaatkaan eivät kuole kertaheitolla, vaan saattavat nousta vielä hetken maassa möyrittyään takaisin pystyyn ja jatkaa taistelua. Mikäli sotilas on kuitenkin saanut enemmän damagea osakseen, saattaa hän nousemisen sijaan tavoitella asettaan vielä maassa ollessaan ja ampua viimeisen laukauksen ennen kuin itse menehtyy pari sekuntia tuon laukauksen jälkeen.
Verkossa: DM, TDM, CTF, HQ, SD
Verkkopelinä Call of Duty 2:a voi pelata viidellä eri tavalla, joista tutuimpiin kuuluvat perinteinen deathmatch (DM), joukkuedeathmatch (TDM) sekä lipunryöstö (CTF). Vähemmän tunnetussa Headquarters-pelitavassa (HQ) joukkueen on vallattava yksi kahdesta kohteesta päämajakseen, jota tämän jälkeen henkeen ja vereen puolustamalla kartutetaan joukkueen pistesaldoa. Mikäli päämajaa puolustavan joukkueen edustaja kuolee kesken puolustustehtävien, pääsee hän takaisin peliin vasta kun vastapuoli on saanut päämajan vallattua, mutta hyökkäävän joukkueen sotilaat pääsevät kuitenkin peliin takaisin pian kuolemansa jälkeen.
Search and destroy -pelitavassa tarkoituksena on tuhota ennalta määrätty vihollisen kohde (esim. ilmatorjunta-ase). Tässä pelitavassa moni saattaakin nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä esimerkiksi ajastettujen räjähteiden odottaessa räjähtämistään vastapuoli voi purkaa viritelmän ja nauraa viimeisenä.
Mielenkiintoisen lisän verkkomäiskimiseen tuo Killcam, joka pelaajan kuollessa
näyttää kuolemaan johtaneen taistelun tappajan näkökulmasta.
Peliseuraa varmasti riittää vielä pitkäksi aikaa, pelin sisäisen palvelinlistauksen listatessa satoja palvelimia joista suurin osa on vieläpä aktiivisesti käytössä. Tarjolla on kaikkia pelityyppejä, joista joukkuedeathmatch on vankimmin edustettuna. Omankin palvelimen voi pystyttää vaivattomasti, haluamillaan rajoituksilla ja asetuksilla (esim. maksimilatenssi, joukkueiden automaattibalansointi ja äänestysten kielto).
Grafiikka ja äänet
Ykkösversiosta selvästi paranneltu grafiikka on näyttävää räjähdyksineen, savuineen, veriryöppyineen ja heijastuksineen, ja mikä parasta, graafisia ominaisuuksia voidaan pitää huoletta lähes parhaimmilla asetuksilla mikäli pelialustana toimivasta Macista sattuu löytymään vähintään 128 Mt muistilla varusteltu ATI Radeon X1600. Ainoastaan renderöintilaadun vaihtaminen normaalitilasta korkealaatuiseen tilaan aiheutti merkittävää tökkimistä grafiikkapuolelle.
Resoluutioista 640×480:lla pystyttiin parhaimmillaan n. 50-70 fps lukemiin, 800×600:lla n. 40-55 fps ja 1440×900:lla n. 15-20 fps lukemiin edellämainitulla näytönohjaimella varustellussa 17″ Intel-iMacissa. Timedemoista ei tällä ensimmäisellä (1.0) Mac-versiolla saatu korrekteja tuloksia ulos, joten mainitut fps-luvut ovat vain suuntaa-antavia.
Myös pelin äänimaailma on hyvin laadukas - niin lähitaistelut kuin kauempaakin kuuluvat konekiväärin äänet, räjähdykset sekä sotilaiden välinen kommunikointi ovat herkkua korville. Saksalaiset puolestaan huutavat vimmoissaan omalla äidinkielellään, brittisotilaiden ja muiden liittoutuneiden sotilaiden vääntäessä englantia aksentilla ja ilman. Vaikka alkuperäisenkin Call of Dutyn palkittua äänipuolta olisi voitu hyödyntää kakkosversiossa, on Call of Duty 2:n äänet kuitenkin tiettävästi luotu täysin puhtaalta pöydältä, eikä jälkeä voi tosiaankaan moittia.
Yhteenveto
Tunnelmaltaan, grafiikaltaan, äänimaailmaltaan ja pelattavuudeltaan Call of Duty 2 on sotapelien ehdotonta kärkeä, niin yksinpelin, moninpelin kuin realistisuutensakin osalta. Varsinaisia huonoja puolia pelistä ei etsimälläkään löydy, joten hyvällä omallatunnolla myönnämme Call of Duty 2:lle täydet viisi pistettä.
Kunnolliset kuulokkeet vielä korville, niin johan tulee CoD2:n hakkaamisesta addiktoivaa puuhaa.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset
Arvion mahdollisti… |
Loading ...
