Viikon Widget 41/05: iTunes Artwork
13. lokakuuta 2005 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
iTunes Music Storessa tehtävien ostoksien lisääntyessä myös kansitaiteen määrä iTunes -kirjastossa lisääntyy väistämättä. Kaikkien iTunes Music Storesta ostettujen albumien mukana toimitetaan yhden tai useamman kuvan edestä kansitaidetta, jonka lisäksi viitseliäimmät ovat lisänneet myös omien iTunesiin tuotujen CD-levyjen kohdalle levyjen kansikuvia.
Sophiesticationin kehittämä widget iTunes Artwork ottaa nämä kansitaiteet näyttävästi käyttöön Dashboardissa, näyttäen parhaillaan soitettavan kappaleen kansitaidekuvaa. Mikäli kansitaidetta löytyy parin-kolmenkin kuvan verran, ei iTunes Artwork näytä näistä kuitenkaan kuin ensimmäistä kuvaa.
Jos kansitaidetta ei joidenkin levyjen kohdalla ole saatavilla iTunes -kirjastosta, voi widgetin käskeä hakemaan levylle kansitaidetta Amazonin kautta. Nämä kansitaidekuvat eivät kuitenkaan tallennu iTunesiin saakka, vaan tulevat ainoastaan widgetin näytettäväksi Dashboardissa.
Kansitaiteen näyttämisen lisäksi iTunes Artworkin kautta onnistuu parhaillaan soitettavan kappaleen pisteytys niin, että se näkyy jatkossa myös iTunes -kirjastossa kyseisen kappaleen tiedoissa. Widgetin kautta voidaan myös asettaa musiikki pauselle sekä vaihtaa edelliseen tai seuraavaan kappaleeseen.
Vaatimukset
|
















