EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Quake 4 - kakkoskvaakun mairea jatko-osa

8. kesäkuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

id Softwaren räiskintäpeli Quake on edennyt jo neljänteen versioon saakka. Quake II:n tarinaa jatkavan Quake 4:n yksinpeliosioon on panostettu reippaasti, verkkopelipuolen toimiessa myös taatulla id-laadulla. Konepellin alta löytyy Doom III:n ydin, joten tehottomammilla näytönohjaimilla varustelluissa Maceissa peliä ei saa pyörimään.

Yksinpeliosiossa pelaaja ottaa Matthew Kanen roolin erikoisjoukoissa (Rhino Squad), jotka on lähetetty maapallon tulevaisuutta uhkaavien Stroggien kotiplaneetalle tekemään vihollisesta jo ennalta selvää. Pelaajalle ladeltavat tehtävät ovat jo alusta lähtien sen verran selkeitä, että vähempiälyinenkin kykenee niistä suoriutumaan mikäli ei itseään matkan varrella liiaksi telo. Itsensä telominen taas ei helpoimmalla tai keskivaikeilla tasoilla onnistu aivan pienillä töytäisyillä, mutta vaikeinta tasoa käytettäessä saattaa jopa varttitunnin hengissäpysymisjakso olla vaikea toteuttaa.

kuva
Briefing käynnissä

Tehtävistä osa suoritetaan muiden joukkojen kanssa, osa täysin yksin ja muutamissa tapauksissa pelaaja laitetaan suojaamaan esimerkiksi insinööriä tai lääkintämiestä tälle määrätyn tehtävän ajaksi. Muissa tehtävissä Kanen on vihollisten lahtaamisen lisäksi muun muassa aktivoitava ja deaktivoitava erilaisia elektronisia järjestelmiä ja etsittävä sumppuun joutuneita sotilaita.

kuva
Hämä-hämä-häkki…

Erilaisia vihulaisia peliin on paiskattu hieman alle parikymmenen, aina aseistetuista zombeista ja roboteista rautaisiin hämähäkkeihin ja ihmismäisemmin toimiviin taktisiin Strogg-joukkoihin. Lentäviä ja teleporttaaviakin otuksia nähdään, ja jo puolivälissä matkaa eteen tulee yllättäen vastustaja, josta ei pysty selviämään - tuolloin Kane vangitaan ja yritetään muuttaa Stroggiksi.

kuva
Stroggien vangitsema Kane kirurgin erityiskäsittelyssä

Muutos ei kuitenkaan saa viimeistä silaustaan, sillä Rhino Squad -joukot onnistuvat täpärästi Kanen pelastamisessa juuri ennen kuin tämän aivoihin asennettu implantti oltaisiin kytketty toimintakuntoon. Tuosta hetkestä lähtien Kane on fyysisiltä ominaisuuksiltaan puoliksi Strogg, jonka myötä terveys- ja suojausasteiden maksimikapasiteetit nousevat ja hahmo vaikuttaa liikkuvankin aiempaa nopeammin. Toivuttuaan höykytyksestä Kane laitetaan taas asialle muiden joukkojen mukana jatkamaan vihollisen nujertamisyritystä.

kuva
Useimmissa tehtävissä on lahtauksen lisäksi
räpellettävä interaktiivisia näyttöjä

Pelkän juoksun ja hyppelemisen lisäksi Quake 4:ssä huristellaan ajoittain lentävillä ja kiskoista roikkuvilla kulkuneuvoilla, joihin integroituja aseita käyttäen vastapuolta tykitetään maan rakoon. Pääseepä pelissä myös ohjaamaan jättimäistä, aseistettua robottiakin ja ampumaan liikkuvien vihollisten lisäksi myös erilaisia kiinteitä tykkejä tohjoksi.

Pelaajalle suotavista aseista moni on tuttu aiemmista Quake-versioista, joskin paranneltuna tai muuten muokattuna - kranaatinheitin, raketinheitin, salama-ase, naulapyssy ja railgun ovat kuin ovatkin siis mukana pelissä. Osa aseista tuntuu aiempien Quake-versioiden vastaaviin verrattuina järeämmiltä, mutta sen sijaan että aina käyttäisi järeintä asetta, saa suurempiakin vihollisia tiputeltua kanveesiin erittäin tehokkaasti esimerkiksi haulikolla. Kunhan muistaa tähdätä.

Terveyspisteitä pelaaja saa hankittua medpackien keräämisen lisäksi myös pyytämällä mahdollisesti lähettyvillä pyörivältä lääkintämieheltä täyden terveystilan, ja joillakin alueilla myös Strogg-kiinteistöjen seiniin asennetuista elektronisista terveyspisteistä. Insinööri puolestaan voi palauttaa pelaajan suojaukset korkeimmalle tasolle, mikäli lähettyviltä ei satu löytymään suojaustasoa nostavia poimittavia kohteita.

Konkreettisista ja tukalistakin paikoista selviämisen jälkeen silloisen pelitilanteen voi tallentaa myöhempää jatkamista varten, mutta Quake 4 tekee pelitilanteen automaattitallennuksiakin niin karttojen vaihtuessa kuin saavutettaessa erinäisiä checkpointeja.

Verkkopeli rokkaa

kuva

Verkkopelinä Quake 4 päihittää edeltäjänsä Quake 3:n, vaikkei aivan alkuperäisen Quaken verkkopelifiiliksiin Q4:lläkään pääse. Peleihin liittyminen on helppoa sisäänrakennetun palvelinhakemiston/hakukoneen myötä, ja oman palvelimen pystyttäminen on uudistetun käyttöliittymän turvin helppoa amatöörillekin. Tarvittaessa palvelimelleen voi määrittää kuitenkin myös yksityiskohtaisempia asetuksia.

Pelitapoina verkkopeleissä toimivat deathmatch, team deathmatch, tournament, capture the flag sekä arena capture the flag. Viimeisenä mainittu eroaa normaalista CTF:stä siten, että aseiden, ammuksien, quadien ja muiden kerättävien kohteiden joukkoon on sijoiteltu erikoisvoimia pelaajalle tuottavat Scout ja Guard, sekä ammuskelun aiheuttaman tuhon tuplaava Doubler ja pelaajan ammusvarastoa automaattisesti uusiva Ammo-Regen.

kuva
Verkkopelistä taltioitu id_demo001.netdemo meneillään

Vanha tuttu hyppelyjuoksu antaa edelleen lisävauhtia etenemiseen, ja esimerkiksi railgunin osumista saa tarkempia käyttämällä pitkälle zoomautuvaa tähtäintä. Pelin mukana seuraavat verkkopelikartat riittävät mainiosti perusräiskintään, josta vauhtia ei varmasti tule puuttumaan - mikäli oikeassa seurassa pelaa.

kuva
Tarkempaa tähtäystä pääsee kokeilemaan niin yksin- kuin verkkopelissäkin

Yksinpeliosioon verrattuna verkkopeliosiossa on hieman erilaiset grafiikat, jotka kuitenkin erottuvat edukseen Quake-pelisarjan aiempiin versioihin verrattuna. Fragaukset näytetään pelkän tekstin sijasta puoliksi symboleita käyttäen, ja Q3:sta tuttu matala miesääni kertoo Quake 4:ssäkin verkkopelin etenemisestä.

Audiovisual

Yksinpelin osalta Quake 4:n peliympäristö on kehitelty onnistuneesti melkoisen uhkaavaksi ja ahdistavaksi, muttei kuitenkaan samassa määrin kuin esimerkiksi Doom 3:n tapauksessa. Äänimaailma on mitä onnistunein, ja pelin graafinenkin ilme on kokenut selvän parannuksen Quake 3:een verrattuna.

kuva
Mothership?

Testialustana toiminut 17″ iMac Core Duo pyöritti peliä kiltisti 800×500 resoluutiolla (16:10) keskilaatua käytettäessä (40,30 fps), mutta samalla resoluutiolla korkeaakin laatua käytettäessä päästiin kuitenkin normipelaamiseen riittäviin, yli 35 fps lukemiin. Lukemia pönkitti kyseisen koneen tapauksessa jonkin verran myös asetusten puolelta päälle kytketty kahden prosessorin/ytimen tuki. Seuraavassa vielä testitulokset Aspyrin toimittaman id_demo001.netdemo:n jäljiltä:

kuva
Testialusta: 17″ iMac (1,83 GHz Core Duo, 1 Gt RAM, 128 Mt ATI Radeon X1600)

Yhteenveto

Quake 4 on kaikessa verisyydessään brutaali, mutta kuitenkin kovin piristävä tulokas Quake-perheeseen. Grafiikka ja äänimaailma ovat onnistuneet, eikä yksinpelin tehtävistä ole luotu turhan monimutkaisia tai pitkäveteisiä - tekemistä kentissä riittää. Vanhan Q1-fragaajan mieltä lämmittää myös erityisen addiktoiva verkkopeliosio, jota voisi jaksaa ihan oikeastikin pelata tunti- ja päivätolkulla, pimennetyssä huoneessa. Mikäli vain aikaa riittäisi, siis. Mac minin omistajat voivat kuitenkin pelin unhoittaa, sillä rautavaatimukset ovat melkoiset.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotQuake 4

Vaatimukset

  • Mac OS X v10.3.9 tai uudempi
  • 1,67 GHz G4, G5 tai Intel -prosessori
  • 512 Mt RAM
  • 3 Gt vapaata levytilaa
  • 64 Mt tai suuremmalla muistilla varusteltu näytönohjain (minimit ATI Radeon 9600 TAI NVidia GeForce 6600)
  • Internet-yhteys tai lähiverkkoyhteys verkkopelejä varten
  • DVD-asema

Arvostelun mahdollisti…