EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Voice Candy - kuin Photo Booth puheäänelle

9. toukokuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

Darth Vaderin ääntä ei tarvitse enää vain kadehtia, sillä Voice Candyllä omankin äänensä voi muuttaa tuon Star Wars -elokuvien mustan hahmon äänen kaltaiseksi. Photo Boothin tapaan Voice Candyn käyttöliittymä on rakennettu hyvin yksinkertaiseksi ja helppokäyttöiseksi.

Ohjelman puoliläpinäkyvään pääikkunaan on lätkitty yhdeksän kuvaketta, joista jotakin klikkaamalla voi valita haluamansa efektin tulevalle nauhoitukselle. Mitään efektiä ei ole pakko käyttää, mutta Darth Vaderin lisäksi tarjolla olevat vaihtoehdot kuten puhelinääni, maaorava, vanha radio, hiiri sekä kurkkukipu houkuttelevat ennen pitkää kuitenkin kokeilemaan.

kuva

Nauhoituslähde määritellään asetusikkunassa, ja nauhoittaminen sekä sen lopetus ja nauhoitetun äänen kuuntelu tapahtuvat kätevästi joko pääikkunan nappuloita tai näppäinoikoteitä käyttäen. Vaikka Voice Candyn efektien laatu vaihteleekin, saattaa lopputulos kuitenkin huvittaa nyrpeämpääkin nirppanokkaa.

Nauhoituksen jälkeen äänen voi perinteisen tallennuksen lisäksi esimerkiksi viedä iTunesiin tai liittää uuden sähköpostiviestin liitetiedostoksi, ohjelmaan ympättyjä valmiita toimintonappeja painellen. Lisäksi myös omien toimintojen luominen on mahdollista AppleScriptiä käyttäen. Nauhoitukset tallentuvat Voice Candystä QuickTime-tiedostoiksi, joiden ääniraita on AAC-muodossa.

kuva

Voice Candyn kenties käytännöllisin sisäänrakennettu toiminto on mahdollisuus luoda yksittäisiä tai säännöllisesti toistuvia muistutuksia, joissa nauhoitettua ääntä käytetään hälytysäänenä. Ohjelman voi tarvittaessa myös autentikoida herättämään nukkuva tietokone siinä vaiheessa, kun muistutuksen aika koittaa.

Jälleen uusi (ja muistutusominaisuudeltaan myös hyödyllinen) lelu liiallista vakavamielisyyttä karttavan macistin koppaan. Voisi tosin olla ilmainen.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotVoice Candy

Vaatimukset

  • Mac, jossa mikrofoni
  • Mac OS X 10.4 tai uudempi