EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Marware C.E.O. Classic

7. toukokuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

Kenties mustan nahkamateriaalinsa vuoksi nimensä saanut C.E.O. Classic suojaa iPod nanoa mustan nahkan turvin. Suojan voi ottaa käyttöön kahdellakin eri tavalla - toisessa nanon näyttö ja klikkauspyörä ovat käytettävissä, ja toisessa koko nano on piilossa julman ympäristön potentiaalisilta naarmuttavilta tekijöiltä.

iPod nano täyttää C.E.O. Classicin nahkaisen pääosan sisustan millintarkasti, soittimen kun joutuu puskemaan suojaan lähes väkisin. Nanon näyttöä suojaava läpinäkyvä muovi on sijoitettu asianmukaiselle paikalleen, ja niin klikkauspyörälle, kuulokeliitännälle kuin hold-namiskallekin on jätetty vapaat reitit räpeltelyä varten. Pääosan takapuolelle voi naksauttaa pakettiin sisältyvän klipsin, jolla koko kokoonpano pysyy napakasti kiinni vaikkapa taskussa tai vyössä.

kuva
C.E.O. Classic ilman lisäosia

Varsinaisen pääosan lisäksi C.E.O. Classiciin kuuluu kaksi nepparikiinnityksellä toimivaa lisäosaa, joista ensimmäinen vie soittimen yksinkertaisesti täysin piiloon, tarjoten lisäksi kireän taskun esimerkiksi nappikuulokkeiden säilytystä varten.

kuva
C.E.O. Classic toisen, ikkunallisen lisäosansa kera.

Toisen lisäosan yritys suojata nanon klikkauspyörää lässähtää pahasti, sillä pääosan ja lisäosan väliin jäävä tyhjä tila ja nahkan paksuus tuhoavat haaveet klikkauspyörän järjellisestä käyttämisestä. Klikkailu tottakai onnistuu kuten pitääkin, mutta kosketukseen reagoiva pyörittely alkaa onnistua vasta kun sormella painaa niin kovaa että nano ymmärtää kosketuksen oikeaksi painallukseksi. Ratkaisu on siis surkea, jos ja kun klikkauspyörää kuitenkin haluaa päästä räpeltelemään.

kuva
Kokonaisuuden toimivimpiin osiin kuuluu takaosan klipsi

C.E.O. Classicin musta nahka on näyttävää ja suojan pääosakin menettelevä teos klipseineen kaikkineen, mutta ikkunallisen lisäosan tapauksessa suunnittelutiimi on unohtanut täysin ottaa käytännöllisyyden huomioon. Ikkunatonkin lisäosa kasvattaa turhaan koko paketin paksuutta, sillä nanon tärkeimmät osat on jo ennen sen liittämistä suojattu pääosan myötä. Pelkkää pääosaa käytettäessä taas jäävät harmittamaan paljaaksi jäävät nepparinpaikat. Ei siis voittoa.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotMarware C.E.O. Classic

Vaatimukset

  • iPod nano