Macally mTune-n
12. huhtikuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka KoskiMacallyn vastikään markkinoille laskettu mTune-n mahdollistaa iPod nanon kuuntelemisen käytännössä ilman minkäänlaisia johtokytkentöjä. mTune-n on saatavissa ainoastaan mustana versiona, joten värimaailmaa ajatellen sen kanssa käytettäväksi sopii parhaiten nimenomaan musta iPod nano.
Kuulokkeiden reunat on pehmustettu nahkavalmisteella, jonka läpi ulkomaailman äänet kuuluvat kohtalaisen vaimentuneina. Sankaa voi säätää niin pitkäksi, että suuripäinenkin kuuntelija voisi laittaa kuulokkeiden ja pään väliin hyvinkin paksun pipon, mutta toiseen suuntaan säädettäessä sangan pituutta ei saa kenties tarpeeksi pieneksi aivan pienimmillä päillä varustettuja ipodisteja ajatellen.
iPod nano sijoitetaan mTune-n:n vasemmanpuoleisen kuulokkeen sisuksiin yksinkertaisesti työntämällä soitin sille tarkoitettuun kaukaloon, jossa sitä odottaa korrektisti sijoitettu 3,5 mm stereoplugi. Kun nano sitten on saatu työnnettyä kaukalon pohjalle saakka, jää soittimen näyttö näkyviin ja klikkauspyörä kätevästi operoitavaksi kuulokkeen sivusta käsin.

Klikkauspyörän operoiminen on siis vaivatonta ja hyvin kätevän tuntuista silloin kun kuulokkeita pidetään päässä, mutta mikäli nanon näytön haluaa nähdä esimerkiksi soittolistaa tai artistia vaihtaessaan, on kuulokkeet tottakai nostettava siksi aikaa pois korvilta.
Kiinnitystapa huomioon ottaen iPod nano pysyy melkoisen napakasti kiinni kaukalossaan, mutta saattaa näkyvyydellään houkutella tekniikasta tietoisia pitkäkyntisiä. Jokainen päättäköön itse, kulkeako levottomilla alueilla mTune-n ja nano päässään vai ei.
Vaihtoehtoisena tapana kytkeä nano tai mikä tahansa muu 3,5 mm stereoliitännällä varusteltu laite kuulokkeisiin toimii paketin mukana toimitettu uros-uros -stereopiuha, jonka toinen pää sopii mTune-n:n vasemman kuulokkeen alareunan stereoliitäntään. Kuulokkeen nano-kaukalo jää tuolloin tyhjäksi, muttei kuitenkaan näytä rumalta.
Äänenlaadultaan kuulokkeet ovat selvästi lähempänä laatua kuin kuraa, mutta bassolle olisi voitu antaa enemmän mahdollisuuksia. Esimerkiksi taajuuskorjaimen esiasetuksia Rock tai Electronic käyttäen basso kyllä erottuu muun äänimassan joukosta, muttei niin voimakkaasti kuin toivoa voisi. Joidenkin bassotasoiltaan järeämmin äänitettyjen biisien kohdalla bassot taas onnistuivat jopa rikkoutumaan hitusen verran.
iPod nanon akkua mTune-n kuluttaa hillitysti, vaikka kuulokkeilla ei ole omia paristoja tai akkua virtalähteenään. Yhtäjaksoista soittoa puolisen vuotta vanhalla nanolla mTune-n jaksoi paahtaa yli 12 tuntia.
Mielenkiintoinen, lähes langaton kapine jolle ei kovin montaa kilpakumppania toistaiseksi ole löydettävissä. Ainoaksi heikoksi puoleksi jäi bassotoiston puhdittomuus, mutta muilta osin mTune-n on nanon käyttäjille ehdottomasti tutustumisen arvoinen kuulokeratkaisu.
Keskustele tästä artikkelista…
Vaatimukset
|

















