EtusivuArkistoSoftaopasToimitusMediatiedot

Apple Leather Case for iPod & iPod nano

7. huhtikuuta 2006 | Kirjoittaja: Ilkka Koski
kuva

Apple toimittaa iPodiensa mukana nykyisin ohuen suojakuoren, mutta nyt yhtiö on tuonut markkinoille myös nahkaiset, mustat suojat viidennen sukupolven iPodille sekä iPod nanolle. Leather Casen italialainen nahka tuoksuu kuin tuoksuukin oikealta nahkalta, ja tarjoaa Applen mukaan luksusluokan suojan iPodille.

Kooltaan Leather Case on iPodia suhteellisen tarkasti myötäilevä, joten älyttömästi lisätilaa se ei taskusta tai muusta tilasta vie. Kuoren pinnan kovuudesta kertonee jonkin verran se, että pintaa koputettaessa kuuluva ääni kuulostaa lähes samalta kuin jos koputettaisiin puupintaa. Täysin taipumaton kuoren pinta ei ole, mutta hyvin jämäkkä kuitenkin.

kuva

iPod sujahtaa kuoreen väkivalloitta, eikä soittimesta jää muita kohtia näkyviin kuin sen yläpääty kuulokeliitäntöineen ja hold-namiskoineen. Samalla kun iPodia ujutetaan Leather Caseen, kuoren sisäpuolelta törröttävästä 1,5 cm leveästä nauhasta suurin osa katoaa näkyvistä.

kuva

kuva

Kyseistä nauhaa vetämällä iPod tulee sen verran ulos kuoresta, että soittimen näyttö näkyy kokonaisuudessaan. Koko soitinta ei kuitenkaan saa kuoresta ulos nauhaa vetämällä, mutta näytön näkyessä iPodin poistaminen kuoresta omin käsin tottakai helpottuu.

kuva

Minkäänlaisia muita aukkoja tai merkintöjä kuoressa ei ole, etupuolelle upotettua iPod-tekstiä ja Applen logoa lukuunottamatta. iPodin klikkauspyörää ei siis pääse operoimaan, eikä telakkaliitännälle ole jätetty reittiä vapaaksi.

iPod nanon taas joutuu laittamaan kuoreen tavallaan väärinpäin (mikäli soittimesta haluaa kuunnella musiikkia), jolloin telakkaliitäntä ja kuulokeliitäntä jäävät saataville, mutta hold-namiska ja soittimen näyttö eivät. Nauhaa vedettäessä esiin tulee vain osa klikkauspyörästä.

Yksinkertainen, fyysisiltä mitoiltaan passeli nahkakuori, joka ei kuitenkaan anna minkäänlaista mahdollisuutta edes klikkauspyörän operoimiseen. iPod nano -version suunnitteluun olisi voinut panostaa enemmän, ja hintaakin voisi miettiä uudelleen, vaikka kuinka laadukasta nahkaa olisikin.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotApple Leather Case for iPod & iPod nano

Vaatimukset

  • Viidennen sukupolven iPod (30 Gt tai 60 Gt), tai iPod nano